Lankarulla vieri vaisusti, Veiterä/Pasa:lle helpohkot pisteet
Veiterä/Pasa YJ – Porin Narukerä 11–0 (4–0)
Kisapuiston jääpallokentällä ei koettu suurtakaan lauantai-illan huumaa vaikka Parkkarilan kaikki pysäköintipaikat oli kovin ylösotettuja. Siihen lienee syynä naapurikentän toinen urheilutapahtuma, jossa sielläkin oli vihreää väriä kentällä.
VeiPa-YJ:n tehtävä koitui kovin helpoksi, kun tiedettiin, että Narukerän eittämättä tärkeät pelimannet Joona Rajala, Jaakko Hyvönen ja Aleksi Sävelä eivät olleet matkassa. VeiPa otti aloitteen pelissä heti itselleen ja Kerä tyytyi puolustamaan minkä taisi.
Alle kymmenen minuutin pelin jälkeen ei oikeastaan ollut epäilystä kumpi vie pisteen. 2–0-tilanteessa Kerä sai pidettyä VeiPan maaliahneet hyökkääjät pois keskisektorilta, mutta puolen tunnin paikkeilla VeiPan kaksi maalia katkaisi Kerän henkisen selkärangan. Numeroissa 4–0 mentiin viettämään taukoa.
Toisella puoliskolla VeiPa lisäsi vauhtia ja piti palloa pitkiä jaksoja. Kerää ei oikeastaan kiinnostanut muu kuin puolustuspelaaminen ja valuminen alle puolen kentän. Ensimmäisen puolikkaan aikana VeiPaa vaivasi selvä yksinyrittäminen, johon puuttui mm. aina asiantunteva Veteraani-katsoja, joka peräänkuulutti sujuvampaa syöttöpeliä.
Liekö Jouni ja Jarmo nähneet saman vaivan, sillä toisella puoliskolla ei juuri enää näkynyt – harmi, että Veteraani-katsoja joutui lähtemään tauon aikana muihin velvoitteisiin… Pallo liikkui hyvin pelaajalta toiselle ja toinen 45:nen kävi hyvästä peliharjoitteesta: maaleja syntyi suorasta syötöstä, hyvien klap-klap -hyökkäysten tuloksena ja kulman annotkin napsahtelivat kohtuudella kohdilleen.
Lopputuloksesta VeiPan ei kannata juurikaan leijua, eikä Kerän masentua. Näyttäisi siltä, että kahden–kolmen avainpelaajan puuttuminen vaikuttaa tämän ikäluokan peleissä hyvin paljon joukkueen pelaamiseen. Niin ei saisi enää P17-sarjassa olla. Mainittakoon, että VeiPalta olivat sivussa flunssaa poteva Jake Kyllönen ja eilen edarin pelissä urakoinut Tuke Loikkanen. VeiPa pelasi ottelun poikkeuksellisesti yhdellä maalivahdilla ja Jere Oravuo sai rauhassa katsella ohi kiitäviä junia.
Näin iskettiin tilastoja:
6 min VeiPa 1–0 pt / Kalle Pesonen, Ville Leinonen syötti
9 min VeiPa 2–0 pt / Kalle, Topi Pesosen pitkästä kaaripallosta
29 min VeiPa 3–0 pt / Ville Hämäläisen sisukas yksilösuoritus
33 min VeiPa 4–0 kl / 3. lyöjä Leitsi osui Kerkko Äikkään annosta
Tauko
49 min VeiPa 5–0 pt / Riku Ikävalko K10:n esityöstä
51 min VeiPa 6–0 pt / Niklas Kiiski viimeisteli Kallen esityöstä, hyvä hyökkäys
59 min VeiPa 7–0 vl / Kalle tälläsi K10:n siirrosta
61 min VeiPa 8–0 pt / Leitsi teki, Ville syötti
69 min VeiPa 9–0 kl / Kalle iski venttiiliin, K10 antoi
70 min VeiPa 10–0 pt / Ville piuasi koko Kerä-kentän solmuun
88 min VeiPa 11–0 pt / Ville-Kalle
Jäähyt: VeiPa 10 min, Narukerä 50 min
Tuomarit: Kaipia–Korhonen–Ikävalko
Tässä valmentaja Jouni ”Jones” Huuhtasen rauhallinen analyysi pelistä:
Pari fotoa lankulta:
P17 Veiterä/Pasa YJ jatkaa SM-sarjan pelejä MM-kisatauon jälkeen su 6.2., jolloin Kisapuistoon saapuu Mikkelin Kampparit. Tervetuloa kannustamaan VeiPa voittoon!
–Bandytoimitus