Veiterän U14 tie Suomen mestariksi

U14-SM-lopputurnaus järjestettiin Jyväskylässä Viitaniemen hienossa bandypyhätössä 8.–10.3.2024. Veiterän U14-joukkue sai lopputurnaukseen yhden vahvistuksen kun muutkin joukkueet käyttivät ns. Y-lupapykälää, toiset enemmän, toiset vähemmän. Veiterän ainoa 2009-syntynyt bandypelaaja liittyi joukkueen vahvuuteen.

Turnaus pelattiin erinomaisen hyvissä olosuhteissa kolmepäiväisenä Viitaniemen montussa. HIFK asettui Veiterän ensimmäiseksi vastustajaksi. HIFK:ssa pelasivat tutut kovat nimet aikaisemmilta talvilta: mm. Viljam Huuskonen, Manu Nousiainen ja Martta Niemi. Peli olikin tasan niin vaikea kun ennalta osattiin odottaa. Yksäämistä, puskemista vailla joukkuepelaamisen aakkosia. HIFK pääsi 3–1 johtoon eka puoliskolla Veiterän näennäisestä hallitsemisesta (puskemisesta) huolimatta. Toisen puolikkaan alkuun Vili Mielonen kavensi mutta HIFK teki heti perään tilanteeksi 4–2. Onneksi Otso Toivanen punnersi kaksi kaappia ja sen jälkeen pelattiin tovi tasatilanteessa. Lopun 9 minuutin aikana Veiterä käänsi pelin itselleen neljällä maalillaan HIFK:n tehden vain yhden. Lopputulos Veiterälle 5–8. Nihkeä alku mutta tärkeä voitto. Veiterän tilastot: Oula Mihl 4+2, Otso Toivanen 2+1, Ville-Veikko Hietamies ja Vili Mielonen 1+0 sekä Eliel Pekkola 0+3 ja Luka Harinen 0+1.

Toisessa pelissä vajaan puolentoistatunnin tauon jälkeen vastaan asettui kotijoukkue JPS, joka oli ennakkoon ns. lohkovoiton ratkaiseva peli. JPS tuli tuttuun tyyliin peliin kovalla luistelevalla asenteella olihan talven pelit olleet tiukkoja, toisessa Veiterälle maalin voitto ja toisen JPS käänsi sitten itselleen. Pelin alku oli Veiterän… Eliel VeeVeen syötöstä 1–0, Vili pilkulta 2–0 ja Oula seiskaminuutilla 3–0. JPS otti aikalisän. JPS kavensi 3–1 mutta Oula lisäsi johdon 4-1:een. JPS tuli maalin päähän pelin 14. minuutilla. Mutta JPS sortui hieman veiterämäiseen yksäämiseen ja puskemiseen, joka tuotti tyhmiä virheitä. Veiterän keskikentän pelin sielu, Oula haistaa nämä haaskat. Kaverin päässä on joku oikea bitti, jolla lukee vastustajan aikeet ja kun muun joukkueen avustuksella poloinen pyristelijä ajetaan nuottaan, niin Oula kairaa pienen punaisen itselleen ja rynnii maalintekoon. Niin nytkin, ennen taukoa tärkeä 5–3 ja tauon jälkeen kahteen minuuttiin kaksi kihausta päälle. Kun VeeVee teki Oulan syötöstä vielä yhden ja Oula 28. minuutilla tilanteeksi 9–3 niin JPS oli lyötynä ja eväät syötynä. Lopputulos 10–5 Veiterälle. Oula hurjasteli tehot 6+2 osoittaen olevansa pelin kurko. Veiterän muut rysät: Veevee, Vili, Eliel ja Jessica Kietäväinen 1 per peluri.

Veiterän alkusarjan viimeinen peli oli myös perjantaina ennalta heikoksi uumoiltua Kamppien haastejoukkuetta eli Kampparit Valkoista vastaan. Pelistä ei kannata sen suuremmin kirjailla tuloksen ollessa 18–0. Veiterän maalit: Oula 7, Luka Harinen 3, Veeti Keskitalo 3, Eliel 2 sekä Otso, Vili, VeeVee 1 per peluri.

Kun JPS voitti HIFK:n 5–3 niin A-lohkon järjestys muovautui Veiterä ykkönen, JPS kakkonen, HIFK kolmonen ja Kampit Valk nelonen. B-lohkossa ykkönen oli Kampparit Musta, kakkonen Narukerä, kolmonen Akilles ja nelonen OLS. B-lohkossa Narukerän Y-lupalainen kovan luokan pelimies hölmöili itselleen Akilles-pelin taklauksesta kahden ottelun pelikiellon, joka osaltaan vaikutti siihen, ettei Kerä voittanut Kamppeja keskinäisessä ottelussaan.

Veiterän puolivälierävastus oli lauantain Veiterän ainoassa ottelussa OLS, jonka alkusarja jäi jotenkin talven esitysten perusteella piippuun tai ainakin lievästä alisuorittamisesta voitiin puhua.

Parasta Veiterää Olssia vastaan

Veiterän U14-joukkue ei jättänyt pelissä OLS:lle mitään saumaa. Veiterän peli oli yksi tämän joukkueen viimeisen viiden vuoden ajalta kaikkein paras jääpallopeli. Pelissä oli bandylle tuttuja elementtejä eikä vain keskitytty tekemään maaleja ja puskemaan jokaisesta hyökkäyksestä maalia. Yhdeksän peliminuuttia ja 5–0, taukotulos 25 min jälkeen 6–0. Toisella jaksolla maalintekovauhti yltyi ja lopputulos oli huikaiseva 16–0. Tämä ei ollut vain sitä, että OLS oli huono vaan sitä, että Veiterä oli loistava, suorastaan hohdokas. Veiterän kihaukset suhisivat: Oula 8, Otso 3, VeeVee 2 sekä Jessica, Veeti, Paavo Tolska 1 per peluri. Lisäksi syöttöpisteitä Topias Leminen ja Vili 0+3 sekä Eliel 0+2. Veiterälle seuraava peli varhain sunnuntaiaamuna. Joukkue sai välipalkinnoksi pastan sijaan ruokailla pizzapaikassa, jossa saatiin luotua mukavaa pelihenkeä vieläkin paremmaksi hyvän ruoan ja seuran merkeissä.

Välieräparit olivat Veiterä–HIFK, JPS–Kampit Musta. Narukerän huippuyksilön törkeilyn aiheuttama poissaolo oli sitten todella merkittävä kolaus Kerälle kun HIFK tuuppasi Kerän lyttyyn peräti 9–1 (Huuskonen 4, Nousiainen 3 sekä Kaukver ja Lohva maali poikaan).

Semifinaali Hifkiä vastaan, finaalissa Kampparit

Su-aamu klo 09:00, pikkupakkanen ja Viitaniemen monttu: jäälle kivikova Veiterä ja vastustajaksi aina kova laadukkaita kiekkopoikia vilisevä HIFK. Välieränäytelmä oli valmis alkamaan. Veiterän peli oli ensimmäisellä puolikkaalla hyvin uomissaaan ja luottotykkien lapa kävi taas tutun kuumana sekä kun siihen lisättiin Veiterän kokonaisvaltainen joukkuepuolustaminen VeeVeen johdolla, taukotulos 25min jälkeen karuhko 6–1 Veiterälle Otson ja Oulan tehdessä hatut poikaan. HIFK:n ainokaisen sivalsi kukas muukaan kuin Viljam Huuskonen. Toisella puolikkaalla Veiterä jatkoi hyvää peliään. Otson, Vilin, Veetin ja Lukan maalatessa, lopputulos 10–1. Veiterä loppuotteluun toista vuotta putkeen näissä karkeloissa.

Finaalivastustajaksi asettui Kampit Musta, joka pyyhki kotijoukkueen pronssipeliin tuloksella 3–1. Ennakkoasetelma oli se, että Kampparit muuraavat peräpään umpeen lähes kaikilla kahdeksalla pelaajalla ja isketään hyökkäyksien tai onnistuneiden katkojen jälkeen todella nopeasti vastaan. Kampparit teki alkusarjassa kolmessa pelissä 13 maalia päästäen 3, kun taas Veiterän vastaava oli 36–10. Myös puolivälierä–välieräpelissä suhde pysyi samana. Eli kaikkiaan vastassa oli erittäin puolustava joukkue. Kamppien johtotähdet olivat Viljo Hatakka, Jenna Kastevaara (2008) ja Emil Toivanen. Joukkue oli tasainen mutta sieltä puuttui Huotelinin, Kumelan tai Kokon-tyyppiset huikaisevat maaliruiskut tai jääraketit.

Veiterä aloitti finaalin hyvin tai oikeastaan pelasi sen laadukkaasti kokonaisuudessaan. Toinen puolisko oli ehkä vähän pelailua kun peli oli jo ratkennut eka puoliskolla.

Toisella peliminuutilla Veiterä sai vaparin, pallon taakse Oula ja keskeltä lipui hiljaa VeeVee kuin sähköauto risteykseen. Oula syötti VeeVeelle liukuun, joka liukui vielä muutaman metrin lähemmäs maalia, josta pallo kattoon ja kädet ylös. Hieno maali.

Pelin 4. minuutilla Oula sai Vililtä syötön vauhtiin ja Oula lähti haastamaan puolustussumppua oikealta ja nousi vielä päätyviivan tienoilta lähemmäs tolppaa ja nosto pienestä kulmasta rysään. Osoitus siitä, ettei lopputurnauksessa kukaan muu A) lähde haastamaan tuosta paikasta, B) pääse läpi ja C) saa palloa noin pienestä kulmasta sisään. Puhutaan sellaisesta maalista, jonka negatiivinen merkitys vastustajan pääkopassa on selvästi suurempi taakka kuin maalisarakkeen yksi merkintä.

Kolmas Veiterän maali oli tyylipuhdas ”otsomainen maali”, joita on nähty bandykentillä aikaisemminkin lukuisia kertoja. Otso haki irtopallon itselleen pienen pallon tavoittelun jälkimainingeissa, lähti suoraviivaisesti maalintekoon vipuillen matkalla pari vastustajaa, ja kaaren sisällä vahva ranne pakin jaloista ohi maalivahdin ja tuuletukset päälle. Peli 3–0 ja 13 minuuttia takana sekä Kampeilla yksi kulma tähän mennessä. Veiterän totaalista hallintaa.

Seuraavan 9 minuutin aikana Veiterälle 10 tapahtumaa Kamppien maalilla muttei maalia. Mutta 22. peliminuuttia Oula osoitti, ettei Kamppien puolustus pidä loputtomiin. Oulalta tutun vauhdikas ja hallittu nousu, keskeltä hieman yllättävä ja nopea ranne pakin jaloista ja erinomaisesti Kamppeja pelissä mukana pitänyt maalivahti SS Myyryläinen oli ohitettu. Kamppareiden lankulta reagoitiin aikalisällä.

VeeVee sai Paavo Tolskan vaparista vauhtiin ja kaikki odottivat elegantin pelimiehen syöttävän muut maalintekoon mutta VeeVee luki tilanteen oikein, kun tilaa oli ja nosti pallon rystyltä kattoon. Tuli mieleen U12-lopputurnaus Oulussa ja Vili Mielosen 4–2 johtomaali. Pelikirjan teesi ”tunnista – reagoi – lue – ratkaise”; pelimiehen älykkyys tuli jälleen kerran esille.

Tauolle mentiin 5–0 tilanteessa ja totta puhuen vain Kamppien mv SS Myyryläisen loistokoppien myötä tilanne oli Veiterälle ”noin vähän”. Heti toisen jakson alussa Kampparit sai maalisarakkeen auki kun Viljo Hatakka purjehti yksin läpi mv Myyryläisen pitkän heiton päätteeksi. Kirin odotettiin alkaneen. Vielä kun VeeVee otti jäähyn 28. minuutilla niin Kamppi-pelaajien mielissä vilkkuivat kavennusmaalit. Mutta Veiterä osoitti olevansa joukkue isolla J:llä ja puolusti Kamppien pyristelyt nurkkiin tai jonnekin muualle kuin maalintekosektoreille. Pelin 37. minuutilla Oula näytti vielä yhden kerran Viitaniemen montulla, ettei maalinteko ole liian vaikeaa kun itseluottamus on kohdallaan ja takana pelaa upea joukkue, pikkunätit kikat oikealta ja vielä maalivahti mustalle kahville ja pallo tyhjiin. Kampit oli lyöty, kentällä oli vain yksi joukkue. Loppu oli pelailua ja kellon viisarin seisahtumisen odottamista 50. minuutin kohdalle.

Veiterä voitti suvereenisti finaalipelin ennen kaikkea kokonaisvaltaisen joukkuepelin johdosta. Hyökkäys voitti yltiöpuolustamisen ja kun Kamppareilla ei ollut tosiasiassa oikein ketään sellaista ”pelottavaa pyssyä” maalintekoon, niin lopputulos ansaitusti Veiterälle 6-1. Ilman loistavaa veskari SS Myyryläistä Veiterän maalisarakkeessa olisi ollut varmasti kaksi numeroa. Tyly suoritus.

Veiterä oli turnauksessa vakuuttava ja joukkueesta huokui tietynlainen varmuus ja terve itseluottamus. Ja mikä ettei kun joukkue oli tottunut menestymään ja VeeVeen myötä joukkue sai kaivatun rauhan takalinjoille ja kun vielä muistetaan manageri Rikkisen salibandykentiltä värväämä kiekkokenttien loistelias Topias ”Top” Leminen tuomaan puolustukseen erinomaista peliälykkyyttä ja hötkyilemättömyyttä. Ja kun Jonne Rikkinen rouhi tutun kovaa takalistoilla niin paketti oli sopivan särmikäs mutta rauhaisa voittamaan pelejä.

Manageri Rikkisen älykäs siirto ennen turnausta oli se, että Vili Mielonen nostettiin sivutueksi, jolloin Vilin taituruutta ja vahvaa luistelua sekä laukausta saatiin hyödynnettyä yläpäässä tukemaan ykköstykkien peliä. Vuosien aikana Vilin ja Otson yhteispeli on syventynyt eikä pojat enää kisaile keskenään pisteillä. Kun huomioidaan vielä se, että Vili Mielonen–Oula Mihl-kaksikon välillä synkkaa muukin kuin kaksi etukirjainta niin tilastonikkarilla saattoi olla välillä kiireen tuntua pitäessään tulospalvelua ajan tasalla.

MVP-pelaajan pysti meni tyylikkäälle ja upealle pelileidille eli Kamppareiden Jenna Kastevaaralle. Veiterällä olisi ollut ehdolle ”toinen O”, jonka pyttykerho sivuutti varmaankin tarkoituksella, mutta tällä palstalla on aina vahvat valkovihreät lasit päässä. Oula mätti kuuteen peliin 31 maalia ja 9 syöttöä. Taiturimainen, bandykenttien tehokas bemari, kaikkien vastustajien pelkäämä, välierässä 3+1 ja finaalissa kolme kertaa puolustussumpun läpi ja paljon muuta, huima pelaaja mutta vahvaa oli koko Veiterän joukkueen antama tuki maaliruiskuille. Ja menestyvä joukkue tarvitsee AINA voittaakseen pari priimusluokan pelimiestä ratkomaan pelit itselleen kuten Veiterän pikkujunnuissa aina on näin ollutkin. Jos et tee maaleja, et voi voittaa.

SM-pronssin nappasi ennakko-odotuksien vastaisesti mutta turnauksessa erittäin kovaa ja vahvasti pelannut HIFK, joka löi pronssipelissä JPS:n peräti 9–0. Näin ennakolta kovat JPS ja Narukerä pelattiin tänä vuonna mitalien ulkopuolelle.

Veiterän kultajunassa paahtoivat:

mv Heppu Iitiä 2011, varmaa heppumaista peliä läpi turnauksen

mv Nuutti Uusipuro 2011, sairasaallon turvaksi mukaan saatu varaveska osoitti olevansa rauhallisen hieno maalivahti

puolustaja Jonne ”Jofa” Rikkinen 2011, sopivaa äijämäisyyttä, karheutta ja rouheutta

puolustaja Ville-Veikko ”VeeVee” Hietamies 2009, Y-luvalla mukaan headhantattu bandykenttien tyyliniekka, elegantti, vauhdikas ja varma, jokaisen valmentajan unelmapelaaja

puolustaja Topias ”The Top” Leminen 2011, salibandykenttien maju-mies vaihtoi tennarit kokonaan hokkareihin eikä syyttä, pallovarma itserauhallisuus, manageri Rikkisen kesän kovin naaraus siirtomarkkinoilta, Topan tulevaisuus on kirkkaissa valoissa

keskikenttä/kärki Otso ”Pontso” Toivanen 2011, tällä palstalla useita vuosia kehuttu ja ylistetty maalipyssy, täynnä maalinteon intohimoa, kikka-arsenaalissa on valinnan varaa

keskikenttä Oula ”Oukki” Mihl 2010, ylisanat käytetty, sveitsiläisellä luxus-kellon älyllä ja tarkkuudella varustettu tappavan tehokas ykkösnyrkki

sivutuki Vili ”Velmu” Mielonen 2011, yksi Veiterän avainpelaajista, käsittämättömän kokonaisvaltainen pelaaja, todellinen joukkueen tuki ja turva, luistelu ja lyönti ihanaa katseltavaa

hyökkääjä Eliel ”Elkku” Pekkola 2010, bandykenttien älykkö ja proffa, lukee peliä ja on kuin liikkuva syöttöseinä

sivutuki Paavo ”Pave” Tolska 2011, pienikokoinen sitkeä uurastaja, laadukas laukaus

hyökkääjä Luka Harinen 2011, hieman talven vammat heikensivät tulosta, parhaimmillaan maalinteossa kaaren sisällä

hyökkääjä/sivutuki Jessica ”Jessi” Kietäväinen 2010, joukkueen vahva, sisukas ja kovaa luisteleva leidi, periksiantamaton luonne, pelasi upean turnauksen

hyökkääjä Veeti ”Vede” Keskitalo 2010, vauhdikas hyrrä, karvaaja ja pörrääjä, maalin edessä vaarallinen

Valmennus:

Aki ”Manageri” Rikkinen, antaa poikien pelata eikä meidän tarvitse näille sitä enää fläpillä kertoa

Marko Piispa, bandykärpäsen purema rauhallinen koutsi, joka kiivastuu oikeastaan enemmän pelin ulkopuolisista asioista

Ville Mihl, pelaajien kanssa pitkään mukana ollut, tietynlaisen pelisapluunan iskostanut valkku

Aatu Streng, Jyväskylään rekrytty aktiivipelaaja, joka veti pelaajille alkulämmöt ja aikataulutti ohjelman, hieno tuki

Kolmen kullan kerhoon

Heppu Iitiä, Vili Mielonen, Oula Mihl ja Otso Toivanen tekivät samalla Veiterä-junnuhistoriaa saavuttamalla kolme SM-kultaa kolmeen kauteen. Kultajunan kyytiin pojat hyppäsivät U12-turnauksessa Oulussa 2022, ryöstivät U14-kullan Varkaudessa 2023 ja ottivat omansa nyt Jyväskylässä.

Kaksi kultaa ovat kauhoneet Ville-Veikko Hietamies, Veeti Keskitalo, Eliel Pekkola, Jonne Rikkinen ja Paavo Tolska.

Veiterän U14-kultajoukkue kiittää tukijoitaan:

Kymecon, Rakentamisen asiantuntija
Hertz Lappeenranta
Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy
Etelä-Karjalan Tili- ja Isännöinti
Kuljetus Kilpiä Oy
LATO, Lappeenrannan Toimitilat Oy
LOAS.fi
LVI Toivanen Oy
MetsäBoard
Peltolan Piha Oy
Kiwa Oy

… koska peli on parasta!

*  *  *

 

Veiterä on Suomen mestari!

Veiterä ratkaisi SM-kullan toisen puoliajan maaleilla. Porvoon Akilles taisteli tiukasti, mutta Veiterän puolustus pelasi uhrautuvasti ja Joonas Kankkusen torjuma rankkari pelin lopulla ratkaisi voiton Veiterälle.

Veiterä – Akilles 3–1 (1–1)

Kisapuiston tekojää oli höylätty hyvään kuntoon ja pitkin päivää sadellut vesi hieman haittasi pelin kulkua ja antoi pelille oman luonteensa.

Peli oli hyvin varoista ja tarkkaa. Molempien joukkueiden keskialue oli hyvin tukittu ja oikein vaarallisia tilanteita ei nähty.

Veiterän avausmaali syntyi 28. minuutilla, kun Samppa Äikäs osui kulmatilanteesta. Hän sai pallon pienen kikan jälkeen Joonas Peuhkurilta ja Veiterä oli ottanut johtoaseman. Tilanne oli vähän kuin toisen liigan Åsten–Petrell -tilanne, siitä maali.

Akilles ei kauaa tappiota murehtinut: taitavasti pelattu pitkä avaus tavoitti ensin Santeri Laitisen, joka jatkoi pallon kovassa vauhdissa olleelle Rasmus Kettuselle, joka pääsi nokikkain Joonas Kankkusen kanssa: 1–1 hienon harhautuksen tuloksena.

Ensimmäisen jakson jälkipuolella jää meni siten huonoon kuntoon, että maalivahdit tyytyivät heittämään pitkää kohti toista päätyä. Kankkunen ja Akilles-vahti Iikka Lempinen viskoivat palloa toisilleen ja onneksi päästiin viettämään puoliaikaa ja vaihtamaan kuivat hanskat…

Toisen jakson alkuun jää oli sliipattu hyvään kuntoon ja Veiterä otti aloitteen itselleen. Jakson alussa pirteästi pelannut Äikäs pääsi parikin kertaan kokeilemaan Lempisen reaktiota – Iikka veti pidemmän korren.

Vihdoin 62. minuutilla Veiterä pelasi Aksi Seppäsen kautta kuin väkisin pallon maalintekosektorille ja pallo päätyi loisto-ottelun pelanneen Joonas Peuhkurin kautta nuorelle, viiksekkäälle Paavo Simpuralle joka teki tärkeän 2–1-maalin. Paavon maali jäi lopulta voittomaaliksi.

Tämän jälkeen kylmän viileästi peliä seurannut Akilles-koutsi Juha Laitinen otti aikalisän ja Akilles alkoi juonia uusia juonia… Ote pysyi kuitenkin Veiterällä ja otteet myös hieman kovenivat. Päätuomari Antti Malaska oli napakkana ja komensi vuorotahtiin pelaajia nauttimaan 10 minuutin huileja.

Veiterän 10. kulmatilanne ottelun 74. minuutilla toi ratkaisun – Joonas Peuhkuri sivalsi Tomi Hauskan antamasta kulmurista numeroiksi 3–1. Kulma pelattiin niin kuin usein ennenkin: Joonas pääsi ottamaan kovan vauhdin kulmurilyöntiin ja pääsi ampumaan aivan ryysääjien jaloista.

Akilles painoi lopussa päälle kuin Suomenlahden merivartiosto näinä vaikeina aikoina. Pelin 89. minuutilla Akillekselle tuomittiin rankkari ja Paavo Huuhtaselle 10:n jäähy pelin sabotoinnista: Paavo pelasi korkealla mailalla ja tuomio oli selvä. Iisakki Kaivola asettui ampumaan, mutta oliko paine liian kova? Kankkunen nappasi pallon kiinni ja loikkasi pallon perään ja nappasi pallon isojen hanskojensa alle.

Huhhuh

Peli päättyi tarkasti ajassa 92:30 ja riemu pääsi valloilleen. Katsojat, sekä Porvoon Trömpperit, olivat hienosti hengessä mukana. Porvoosta tulleet viisi bussilastillista faneja kannustivat loppuun asti omiaan ja loivat loistavaa tunnelmaa koko pelin aikana.

Finaalinpelin otteluisäntänä olleen Lappeenrannan kaupungin asettaman pyttykerhon Ville Hokkanen ja Eveliina Lohko palkitsivat Akilleksesta loistopelin pelanneen maalivahdin Iikka Lempisen ja Veiterän ratkaisumaalin tehneen Paavo Simpuran. Lappeenrannan Energian energisimpien pelaajien palkinnot menivät Akilleksen keskikentän moottori Rolf ”Nappe” Larssonille ja Veiterän kaikissa maaleissa mukana olleelle Joonas ”Isojen-pelien-Joonas” Peuhkurille.

Ottelua seurasi Kisapuistossa 2 300 katsojaa. Vaikeasta sääoloista johtuen katsojamäärä oli tämä. Veiterän kenttäjaosto oli tehnyt hienoa työtä upean tapahtuman onnistumiseksi.

Veiterän maalintekijät:
Samppa Äikäs (Marina Saimaan Portti)
Paavo Simpura
Joonas Peuhkuri (Nordic Interim)

Ottelupöytäkirja

Jääpallokausi on ohi.
Veiterälle siis Bandyliigan mestaruus sekä U14 SM-kulta. U14-joukkueen pelaajista Jessica Kietäväinen, Jonne Rikkinen, Paavo Tolska, Veeti Keskitalo ja Emilia Savolainen toimivat tänään lippuvartiossa pelin alkuseremoniassa. Lisäksi Wiipurin Sudet voittivat Naisten Bandyliigan ja Veiterän U12 saavutti hienosti SM-hopeaa.

Veiterä kiittää yleisöä ja tukijoitaan koko kauden ajalta. Kummipelaajien sekä edustusjoukkueen tukijat ovat antaneet tukea kauden aikana. Lisäksi finaalin pääyhteistyökumppanit Lappeenrannan kaupunki, Peuhkuri Oy, Renta ja Stark mahdollistivat hienon tapahtuman.

Nyt vedetään henkeä, juhlitaan, muistellaan kovaa peliä Akillesta vastaan ja mietitään sitä miten tästä selvitään kohti seuraavaan jääpallokautta.

Bandytoimitus

Finaali-info

Veiterä ja Akilles iskevät yhteen Bandyliigafinaalissa lauantaina. Tässä on finaali-infoa.

Jääpallon Bandyliigan finaaliottelun viralliset pääyhteistyökumppanit ovat:

Lappeenrannan kaupunki / lappeenranta.fi
Peuhkuri Oy / peuhkurioy.fi
Renta / renta.fi
STARK / stark-suomi.fi

Finaaliottelu on Suomen Jääpalloliitto ry:n kauden päätapahtuma. Veiterän ja Akilleksen välinen ottelu alkaa kello 18, siis iltakuudelta.

Sitä ennen tapahtuu jo kaikenlaista:

Kovimmat kannattajat kokoontuvat iltapäivän mittaan Birraan. Birrassa on myös finaalin jatkot, luvassa on haastatteluja ja yllätysvieraita…

Kisapuiston Jääpalloareenan ovet avautuvat yleisölle kello 16:30. Alustavan, ja huomenna lopullisesti varmistuvan, otteluaikataulun mukaan joukkueiden jäälämmittely alkaa 16:45.

Kisapuiston ulkokaukaloon rakennettu Veiterä-baari avaa ovensa kello 17:00. Anniskeluoikeudet ovat kaukalon sisäpuolella. (Huom: röökipaikka on merkitty kaukalon ulkopuolelle radanpuoleiselle alueelle, alueelta ei näe peliä.)

Kuvat Veiterän ja Akilleksen Bandyfinaalista Kisapuistosta vuodelta 2022 (VMH Productions).

Liput ennakkoon!

Pääsylippu kannattaa hakea ennakkoon Tackla Pron tai UK Koskimiehen myymälöistä.

Lipun hinta aikuiselle on 25 €, ja opiskelijoille, eläkeläisille ja 15–17 vuotiaille lippu maksaa 15 €. Alle  15-vuotiaat pääsevät maksutta sisään finaaliin.

Ajoissa paikalle!

Se tiedetään, että normaalisti porukka tulee jääpallo-otteluun juuri kun peli alkaa. Finaaliin tulee useampi tuhat ihmistä. Kannattaa siis olla ajoissa paikalla, että pääset nauttimaan tapahtumasta hyvissä ajoin.

Jos olet ostanut lipun ennakkoon, niin tule sisään UK Areenan puoleisesta portista – siellä järkkärit tarkastavat ennakkoon ostetut liput. Varsinainen lipunmyynti tapahtuu liigahallin puoleisella portilla, siinä saattaa olla ruuhkaa ennen kuutta.

Pue päälle vihreää!

Akilles on uhannut, että finaaliin tulee paitsi iskukykyinen joukkue myös Trömppereiden johtamana 8 bussillista hulluja bandygfaneja Borgåsta. Veiterän kannattajat pukeutuvat myös vihreään ja pitävät ääntä omien puolesta. On aika varmaa, että molemmat kannattajajoukot pukeutuvat vihreään!

Ennakkoon kannattaa opetella: ”Är ni vakna (tai, loppupelistä: ’klara’) på andra sidan…?” -huuto. Se on kyldyyriä.

U14 nappasi kultaa

Veiterän U14 voitti Suomenmestaruuden Viitaniemessä!

Finaalissa kaatui Kampparit 6-1. Loppuottelusta tulossa myöhemmin laajempi raportti.

Ottelupöytis

 

U14 ja U12 voitokkaina ratkaisupeleihin

U14SM-finaaleissa Veiterä raivasi tieltään Narukerän ja eteni iltapäivän loppuotteluun. Veiterä-U12 kamppailee semifinaaleissa kivikovaa OLS/Sinistä vastaan paikasta loppuottelussa.

Veiterä U14 osoitti, että sen paikka ikäluokan ennakkosuosikkina ei ollut tuulesta temmattu. Vakuuttava esitys Hifkiä vastaan semifinaalissa toi loppuottelupaikan Jyväskylän Viitaniemessä pelattavissa SM-finaaleissa.

Otso Toivasen ja Oula Mihlin orkestroimana Veiterä johti puoliajalla jo 6–1 ja toinen jakso oli muodollisuus. Lopputulos 10–1 ei jättänyt selittelyille sijaa.

U14SM-loppuottelu pelataan Jyväskylän Montussa klo 15. Vastaan asettuu Kampparit/Musta, joka voitti omassa semissä JPS:n. Kampparit on tuttuakin tutumpi kauden aikaisimmista turnauksista…

U12-joukkue kohtaa omassa välierässä OLS/Sininen-joukkueen. Vastus on kovin mahdollinen. Käytännössä sama ryhmä voitti viime kaudella ikäluokan SM-kultaa ja nyt punnitaan Piirakkalaakson poikien sisu, kestävyys ja voitontahto. Semifinaali oululaisia vastaan alkaa klo 12:50. Sen jälkeen tiedetään minkävärisestä mitskusta pikkujunnut kamppailevat iltapäivän mittaan.

Muutama peli on siis vielä jäljellä tätä kautta – ja koska peli on parasta!

*   *   *

U12 ja U14 kärkiasemista loppupeleihin

Veiterän nuoret ovat pärjänneet hienosti lauantaina Porvoossa U12SM- ja Jyväskylän U14SM-finaaleissa. Sunnuntaina on edessä pudotus- ja mitalipelit.

U12:lla on edessä pudotuspelit ja matka finaaliin. Porvoossa Veiterän U12 on lohkovoittaja kolmella voitolla ja kahdella tasurilla. Sunnuntaina pelit jatkuvat aamulla ensin puolivälierässä Porin Narukerää vastaan. Voitolla VeiteräU12 etenisi semifinaaliin ja iltapäivällä olisi edessä mitalipelit. Huominen näyttää miten käy.

Valitettavasti liiton tulospalvelun turnaustiedot eivät ole aivan ajan tasalla, mutta tulospalvelun ottelutietoja vertaamalla tilanteesta saa kyllä selkoa.

U14:lla edessä kovat pelit

Jyväskylässä Veiterä kaatoi tänään OLS:n harvinaisen suurinumeroisesti 16-0.

Lohkovaiheen jälkeen tilanne näyttäisi olevan se, että Veiterän ja HIFK:n aamuottelu klo 9 on välieräpeli ja siitä voittaja etenee iltapäivän finaaliin, jonne vastustajaa haetaan Kampparit/Muta ja JPS:n välisestä pelistä.

Huominen on jännittävä päivä ja Veiterällä on hyvä tilanne.

Muistetaan: Koska peli on parasta!

*   *   *

Veiterän U14 ja U12 viikonlopun SM-finaaleissa

Kun edustusjääpallosta on ns. vapaa viikonloppu, Veiterä on aktiivisesti mukana nuorten SM-finaaliturnauksissa. Seuran U14- ja U12-nuoret pelaavat SM-finaaliturnauksessa tavoitteena hyvät pelit ja hieno sijoitus.

U14SM-finaaliturnaus alkoi eilen Jyväskylän Viitaniemen Montussa. Veiterän alkulohkon pelit sujuivat hyvin ja lohkosta kairattiin selkeä ykkössija.

Lauantaina ovat vuorossa pudotuspelit ja Veiterän osalta ne alkavat klo 12:40. Näyttäisi siltä, että puolivälierävastustajaksi tulee OLS/Keltainen Oulusta.

Kaikkiaan kahdeksan joukkueen finaaliturnauksen mitalipelit ratkaistaan sunnuntaina. Veiterä U14:n kausi on sujunut hyvin ja joukkueen pystyessä omaan varmaan peliinsä, voi viikonloppu tuoda iloisia uutisia.

U14SM-finaaliturnauksen pudotuspelien otteluseuranta

U12 taistelee Porvoossa

Ikäluokkaa nuoremmat osallistuvat Porvoossa omaan SM-finaaliturnaukseen. U12SM-finaaleissa on paikalla kaikkiaan 13 (!) joukkuetta ja Veiterä on yksi mitaliehdokkaista.

Pelit Porvoon Pallokentällä alkavat Veiterän osalta klo 11:05 JPS/Valkoista vastaan. Kaikkiaan alkulohkossa joukkueet pelaavat lauantain aikana viisi ottelua ja sitten nähdään miten pelit jatkuvat.

Myös U12:n kausi on sujunut hyvin, esimerkiksi SM-finaalin kenraalissa joukkue nappasi voiton.

Linkki U12-pelien lohkovaiheen otteluseurantaan

Nuorten peleistä raportoidaan päivän mittaan näillä sivuilla, ja tuttuun tapaan valmennusjohdon laatimat ”longplay”-raportit ovat luettavissa ensi viikolla Veiterän verkkosivulla.

Koska: Peli on parasta.

*  *  *

 

U18 päätti pelikautensa pokaalin nostoon

Veiterän U18-joukkueen kausi 2023-24 huipentui UK-Bandycupin finaaliotteluun Kiitureita vastaan. Jännittävien vaiheiden jälkeen U18 onnistui puristamaan mestaruuden lukemin 8-7 (3-3) ja pääsi kapteeni Aaro Heimalan johdolla nostelemaan komeaa kiertopalkintoa.

U18 lähti otteluun altavastaajana, olihan Kiiturit voittanut molemmat keskinäiset runkosarjamatsit. Kiitureiden nimivahva joukkuehan koostuu entisistä liigapelaajista, joilla on valtava kokemus ja pelitaito. Ja kyllä sitä luisteluvauhtiakin vielä löytyy melkoisesti.

U18 lähti kuitenkin päättäväisesti hakemaan mestaruutta ja taktiikkana oli rohkea karvaus yhdistettynä omaan varsin pelkistettyyn pelinrakenteluun. Lisäksi painotettiin erityisesti puolustuksen selustaan liikkuvien vastustajien seuraamista.

Taktiikka onnistuikin melko hyvin: Kiitureiden taitavaa pelinrakentelua onnistuttiin häiritsemään aktiivisella karvauksella ja saatiin runsaasti pallonriistoja keskialueella. Ja maalinteossa oli jälleen tehokkuutta varsin mallikkaasti. Toki ottelun aikana Veiterälle sattui myös uinahduksen hetkiä ja pieniä virheitä, joista kokeneet Kiituripelaajat rankaisivat armotta.

Kokonaisuutena kuitenkin mainio suoritus U18-joukkueelta ja osoitus jälleen siitä, mitä sitkeä yhtenäinen joukkue voi saavuttaa. Kunhan ei vaan anneta periksi ja jokainen antaa oman panoksensa joukkueen hyväksi.

Finaaliin.

Veiterä ja Botnia Helsingistä kohtasivat keskiviikkona (6.3.) kolmannen kerran Bandyliigan semifinaaleissa ja Veiterä otti kolmannella voitolla paikan finaalista. Ottelu ratkesi Veiterän toisen jakson vahvaan jaksoon noin tunnin kohdalla, Samppa Äikäs viimeisteli neljä maalia.

Veiterä – Botnia 10–5 (3–1)

Ottelu päästiin alkamaan tosi hyvässä bandysäässä, ainoastaan kentänsuuntainen tuuli oli pienenä miinuksena, joskin Veiterä sai sen selän taakseen ja hyötyi näin myötiksestä.

Molemmat joukkueet pelasivat tarkasti ensimmäiset minuutit. Veiterän Tomi Hauska näki 5. minuutilla keskialueella Aleksi Seppäsen, joka otti pallon hyvin haltuun Botnia-puolustuksen keskellä, otti pari potkua ja pääsi hyvään lyöntipaikkaan: siitä 1–0 Veiterälle.

Tasainen pelaaminen jatkui. Botnia osoitti, että se ei myy nahkaansa halvalla – joukkueen koko kentän pelaaminen toimi hyvin ja varsinkin keskikentän puolustus toi harmeja Veiterälle. Hyökkäyspäässä ratkaisuja yritettiin niin läheltä kuin kaukaa – vihdoin 19. minuutilla Botnia onnistui murtamaan kuparisen ja pallo päätyi Joonas Kankkusen selän taakse. Maali merkittiin Pekka Niskalle, syöttöpojo Pulkkisen Eetulle.

Veiterän ensimmäisestä kulmasta päästiin tälläämään päin Botnia-muuria, ja linjuri S. Kaipia levitti kätensä – irtopalloon hyökkäsi Samppa ”Sämpy” Äikäs ja pallo suoraan ilmasta maaliin. Lumikolaa ei tarvittu, vain pallon mentävä rako muurissa. 2–1 Veiterälle.

Tämän jälkeen Veiterä  nosti karvauskorkeutta ja Botnia oli vaikeuksissa pelin rakentamisen kanssa. Vierasjoukkueen pelitapa on kovin ennakoitava: peli pyörii pitkälti Markus ”Kumppari” Kumpuojan kautta ja hänet on helppo ottaa irti pallosta. Silti: Kumpuoja on kotimaiseen sarjaan loistava pelaaja, mutta edelleen kovin yksinäinen keskikentällä.

Veiterä sai 37. hyvän ylivoimahyökkäyksen aikaiseksi 38. minuutilla ja pallo päätyi Sämpy Äikkään kautta Matias Valtaselle, joka pääsi irti Bottan puolustuksesta ja oli kaksin maalivahti Topi Pihlajamaan kanssa. Mattias kysyi: ”oikialle vai vasemmalle?” Topi vastasi: ”Vasemmalle!” – ja Matias kiepautti oikealle ja pallon reppuun. Näin mentiin viettämään taukoa Veiterän 3–1-johdossa.

Toinen jakso ratkaisi voiton

Botnia avasi toisen jakson vahvasti. Juri ”Jampson” Schreckin ja Ilmari ”Docson” Pesosen maaleilla Botnia nousi 53. minuutin kohdalla tasoihin. Ilmeisesti Botnia-rehtori Ersa Määttä piti kopissa jokseenkin motivoivan puoliaikapuhuttelun. Tämä näkyi tulostaululla.

Veiterässä oleva voittamisen kulttuuri ja joukkueen kollektiivinen pelitapa piti kotijoukkueen kuitenkin ns. pelin päällä. 57. ja 58. minuuteilla Äikkään ja Veeti Hyvärisen maalit veivät kotijoukkueen tukevaan 5–3-johtoon. Kenttäpelissä kotijoukkue istahti kuskin penkille.

Tämän jälkeen peli painui kuin väkisin Botnian kenttäpuoliskolle ja 76. minuutilla kotijoukkueen kippari Ere Verhelä tinttasi nelospaikalta kulmurin yläkulmaan ja peli oli paketissa, 6–3. Tämän jälkeen maaleja iskettiin lisää: Niska kavensi illan toisellaan, mutta pari minuuttia tästä Äikäs teki hattutemppumaalin ja minuutin päästä illan neljännen. ”Sämpy” valittiin aiheellisesti kotijoukkueen parhaana pisteillä 4+1.

Niska teki oman hattutemppunsa 89. minuutilla, ja Verhelä viimeisteli toisella lyöntimaalilla loppunumerot 10–5 vaparista. Lopputulos kertoi joukkueiden tasoerosta ja homma oli selvä. Vaikka Veiterä teki – viiden eri maalintekijän toimesta – 10 maalia, niin Botnia-vahti Topi Pihlajamaa osoitti hienoilla torjunnoillaan, että hän oli mies paikallaan. Topin maalivahtiopit ovat Oulusta ja aina Torniosta saakka.

Illan palkitut: aikanaan OLS:n junnujoukkueessa pelanneet Samppa Äikäs (tänään 4+1) ja Topi Pihlajamaa tuntevat toisensa vuosien takaa…

Veiterän maalarit kolmannessa semifinaalissa:

Samppa Äikäs x4 (Marina Saimaan Portti)
Aleksi Seppänen x2 (Ravintola Lalo)
Ere Verhelä x2 (LähiTapiola)
Matias Valtanen
Veeti Hyvärinen

Pöytäkirja

Illan tuomarikolmikko M-O. Gustafssonin johdolla onnistui hyvin. Todennäköisesti Matti G. pelasi samalla itsensä finaalituomariksi – tietysti vähän riippuu ja roikkuu siitä, miten toisessa semifinaaliparissa käy…

Botnia oli perussarjan jälkeen vasta 7. sijalla ja on noussut hyvän loppukauden myötä pronssiotteluun. Se on varma, että selkeän semifinaalisarjan jälkeen oulunkyläläiset ovat valmiita haastamaan pronssipeliin toisesta semifinaaliparista putoavan joukkueen. Pronssit ratkaistaan pe 15.3. Se on Botnialle joka tapauksessa vieraspeli.

Veiterä toivottaa Bottalle kovat tsempit pronssipeliin. Botnia on jo nyt pelannut hienosti, prossipelissä vastaan tulee pettynyt joukkue.

Ylä-Outinen tyytyväisenä: nyt keskitytään

Veiterän valmennusjohdossa oli ennakoitu hankalaa peliä. Sellaisena se näyttäytyikin toisen jakson alkupuolelle asti. Joonas Ylä-Outinen oli kuitenkin tyytyväinen toisen puoliskon vahvaan karvauspeliin:

– Sarjan katkaiseminen on aina vaikea paikka pudotuspeleissä ja niin se oli tänäänkin.
– Ensimmäisellä puoliajalla emme saaneet tarpeeksi painetta ja häirintää Botnian pallolliseen pelaajaan ja näin ollen Botnia pääsi liian vapaasti rakentamaan hyökkäyksiään.
– Tyydyimme katsomaan vieressä kun olisi pitänyt ottaa vielä yksi tai kaksi potkua lisää, pohti Ylä-Outinen.

Botnian vahva toisen jakson alku yllätti valmennusjohdon:
– Toiselle puoliajalle saimme heikon alun, mutta sen jälkeen joukkue kokosi hyvin itsensä ja saimme paineen Botnian päätyyn.
– Pääsimme paljon lähemmäksi antamaan painetta ja sitä kautta saimme paljon keskialueen riistoja, joista saimme tehtyä tarvittavat maalit.
– Nyt alkaa keskittyminen kohti ensi viikon lauantain finaalia ja tavoite on että sille päivälle sattuu kauden paras peli, totesi silminnähden rentoutuneen oloinen Joonas Ylä-Outinen.

Bandyfinaali Lappeenrannassa la 16.3.

Bandyliigan sarjajärjestelmän mukaan loppuottelu pelataan Bandyliigan runkosarjassa paremmin menestyneen kotikentällä. Veiterä oli runkosarjan ykkönen jatkosarjojen jälkeen, ja finaali varmistui Lappeenrantaan. Nyt alkaa seuraväen härkäviikot ja kaikki on varmasti valmista hienoon ottelutapahtumaan lauantaina 16.3.

Ottelu alkaa illan jo hämärtyessä, kello 18. Kisa-areena avautuu jo aiemmin ja paikalla kannattaa olla ajoissa – kentällä on tarjolla kaikenlaista viihdettä, jolla katsojia herätellään finaalitunnelmaan.

JPS vai Akilles, Akilles vai JPS? Jaa-a…
Porvoolaiset kävivät keskiviikkona (taas) ryöstöretkellä Jyväskylässä. Toisen semifinaaliparin pelit jatkuvat perjantaina. Jipsiläiset pelaavat veitsi kurkulla. Viimeistään sunnuntaina tiedetään kumpi joukkue matkustaa finaalimatkalle Lappeenrantaan.

Bandytoimitus

Heikko eka jakso, loistava toka jakso

Veiterä kävi ottamassa voiton Oulunkylän Lentokentällä. Puoliaikapalaveri korjasi ensimmäisen jakson virheet ja se kuuluisa kaapin paikka löytyi. Veiterä on voiton päässä finaalipaikasta.

Botnia – Veiterä 0–9 (0–1)

Ottelun alkoi vahvasti ja jo 6. minuutilla rutinoitunut Janne Hauska iski Tomi Hauskan passista kulmurimaalin ja vei Veiterän 0–1-johtoon. Tämän jälkeen Veiterän peli meni hieman sekaisin Tomppa Hauskan ja Mölli Laibertin kärsimistä jäähyistä. Omaa, tuttua peliä ei päästy oikein pelaamaan. Toki on myös annettava tunnustus Botnialle: he jaksoivat hyvin (ja myös kakkosjakson alkuminuutit) – ja välieräsarjan kotipeli on todellinen paikka haastaa Veiterää niin, että ottelusarja jatkuisi ensi keskiviikon jälkeen.

Toisella jaksolla Veiterä lisäsi kaasua: Valtteri Hauska ja Tomi Hauska tekivät maalit 55. ja 57. minuutilla ja se hyydytti kotijoukkueen taistelun. Samoin T. Hauskan ja pikku sairastelun jälkeen kentälle palanneen Matias Valtasen osumilla peli oli tunnin jälkeen jo 0–4.

Sitten koettiin viiden minuutin jakso (67–72. minuuteilla), jolloin kippari Ere Verhelä tempaisi pelitilanne- ja kulmamaalin ja homma oli paketissa. Botnia lopetti pelin ja Paavo Simpura, Laibert ja Esko Liukkonen merkkauttivat vielä maalin mieheen.

Veiterän toisen jakson tehokkuus näkyi maaleina, mutta pallollinen peli (pallolla puolustaminen) ja toisaalta erittäin tiivis keskialueen ja puolustusalueen pelaaminen tekivät tyhjäksi Botnian pääsyn todellisiin maalipaikkoihin. Voittajasta ei taaskaan jäänyt epäselvyyttä.

Erotuomarikolmikko KyllönenVauhkonenHepola pääsivät siten helpolla, että jäähyt menivät tasan 2–2. Veiterän parhaana palkittiin Botnian suosikkipelaaja Joonas Kankkunen – nollapeli semifinaalissa on kova osoitus Kanen nykyvireestä.

Tänään Veiterän yhdeksästä maalista vastasi kahdeksan pelaajaa:

2 x Ere Verhelä (LähiTapiola)
Valtteri Hauska (OmaSp)
Tomi Hauska (OmaSp)
Christian Laibert (Viipurin Golf)
Esko Liukkonen
Matias Valtanen
Janne Hauska (OmaSp)
Paavo Simpura

Ottelupöytäkirja

Valmennuksen terveiset: heikkoa tekemistä aluksi

– Kankkunenhan se taas parhaana palkittiin, totesi Joonas Ylä-Outinen tyytyväisenä pelin päätyttyä.
– Ensimmäinen puoliaika oli meiltä todella heikkoa tekemistä, varmasti kauden heikointa peliä. Hyökkäyspelaamisessa pelaajien etäisyydet olivat aivan liian pitkät ja liikesuunnat toistuvasti vääriä. Siihen lisättynä iso määrä huonoja syöttöjä, niin peli näytti juuri niin vaikealta  miltä se kentällä tuntui.
– Botnia puolestaan oli meitä paljon paremmin pelissä sisällä ja sai painetta meidän päätyyn. Kankkusen  loistavat torjunnat sekä koko joukkueen hyvä puolustuspelaaminen ja oman kaaren puolustaminen pitivät meidät ottelussa mukana.

Puoliajalla pukukopissa asia saatiin korjattua teroittamalla paitsi luistimet myös taktisia kuvioita, näin Ylä-Outinen:
– Toiselle puoliajalle saimme korjattua nuo ensimmäisen puoliajan ongelmat ja saimme ratkaistua ottelun ensimmäisen vartin aikana.
– Hienoa nähdä että joukkue pystyi jälleen kerran tekemään ison tasonnoston kesken pelin, hyvän joukkueen merkki, totesi päävalmentaja tyytyväisenä.

Finaalipaikka katkolla keskiviikkona

Veiterällä on mahdollisuus katkaista finaalipaikka ensi keskiviikkona Kisapuistossa. Semifinaalisarjan kolmas ottelu alkaa klo 18:30. Iltatieteen laitos lupailee mukavaa pakkassäätä, noin 5..6 asetta pakkasta ja poutaa. Talvi ja jääpallokausi näyttäisi siis jatkuvan hyvissä merkeissä.

Kotijoukkue kaipaa edelleen kovaa kannustusta. Tule hurraamaan Veiterä voittoon ja kohti finaalia: bandy on parasta paikan päällä!

Onnittelut Wiipurin Susille naisten Bandyliigan voitosta!

Samalla Veiterä ry lähettää lämpimät terveiset Wiipurin Susille jo 10. Suomen mestaruudesta Lappeenrantaan. Sudet kaatoi finaalissa Porvoon Akilleksen selvin numeroin 11–0 ja näin porvoolaiset eivät pystyneet toistamaan viime kauden  yllätysmestaruutta. Lappeenranta on sekä Susien että Veiterän otteiden valossa todellinen jääpallon pääkaupunki tällä hetkellä.

Bandytoimitus