P11 SM-osaturnauksen kakkoseksi

Veiterän P11-joukkue sijoittui lauantaina 5.1. Kisapuistossa pelatussa SM-osaturnauksessa toiseksi. Päivän aikana pelattiin lohko-ottelut paikallisvastustaja Wiipurin Susia, Kampparit/valkoista ja JPS/punaista vastaan.

Voitot näistä ja finaalipaikka oli selvä. Toisessa lohkossa Kamppareiden ”mustaryhmä” oli kairannut reilut voitot Pasasta, WP 35:stä ja JPS/sinisestä.

Finaalissa Kampparit/musta pelasi ikäluokka huomioiden hienon jääpallo-ottelun voittaen selvästi Veiterän numeroin 10–3. Pienten Veiterä-junnujen kaulaan ripustettiin siis hopeamitalit.

Pronssipeliin pelasivat alkulohkoistaan molemmat JPS-joukkueet, joista lopulta JPS/Sininen nappasi voiton.

Turnauksen lohkosijoitukset on luettavissa tältä sivulta.

P10:t mittasivat tasoaan

Veiterän P10-joukkue pelasi päivän aikana kolme kertaa Kamppareita vastaan. Ensimmäisestä pelistä tuli voitto ja kaksi seuraavaa vei Kampparit. Kaikissa peleissä oli reipas meininki ja yleisö kannusti hienosti junnuja kaikissa peleissä.

Lappeenrannan Kisapuistossa vietettiin hieno turnauspäivä.

Ohessa muutama Mikko Koljanderin nappaamaa kuvaa päivän peleistä:

Kiitos talkoolaisille!