P15 avasi kauden Mikkelissä

P15SM: Kampparit – Veiterä 10-2 (6-1)

Veiterän P15-joukkueen (2002-) avausottelu Mikkelin Kamppareita vastaan sujui pitkälti ennalta arvioidun käsikirjoituksen mukaan. Kampparit oli odotetun vahva joskin Veiterän pelissä näkyi otteita paremmasta.

Veiterä lähti puolustusvoittoisella taktiikalla otteluun. Tarkoituksena oli pitää pakka tiiviinä ja keskittyä painamaan Kamppareiden vahvat pallon ylöstuojat Leevi Kukkasniemi, Eetu Pulkkinen ja Karo Liimatainen kohti sivulankkuja. Osin tässä onnistuttiinkin, mutta totta puhuen on sanottava, että Kamppari-ryhmä oli tänään vahvempi ja kotijoukkue meni helponoloisesti jo 4-0-johtoon.

Ensimmäisellä jaksolla Veiterä sai muutamia teräviä hyökkäyksiä ja pelin ollessa 4-0 pääsi Samppa Äikäs Lauri Moision syötöstä karkuun ja nosti pallon varmasti maaliin.

Puoliajalla valmentaja Eetu Nikkinen muuti hieman miehitystä ja nosti Elmeri Hämäläisen etutopparin paikalta Sampan rinnalle välihyökkääjäksi. Luukas Kari laskettiin keskikentän pohjalle etutoppariksi puolustajapari Joonatan Hämäläinen-Eemeli Metelinen rinnalle. Tämä toi lisää terävyyttä Veiterän peliin, joskin Kampparit pysyi tukevasti edelleen pelissä ns. kuskin paikalla.

Veiterä sai rakennettua tilanteita Kamppareiden päätyyn ja kulmalyönneistä päästiin kolauttelemaan 2-3 kertaa Hänskin kentän maalikehikoita. Nyt taisi olla vähän epäonneakin mukana: pallot eivät vain suostuneet menemään maaliin.

Pelin ollessa jo 8-0 isännille Eehoo Hämäläinen pääsi Sampan nostosta vapaaseen lyöntipaikkaan ja hyvällä kaukolaukauksella pallo meni ohi Kamppari-molarin. Pientä lohtua siitä. Loppunumerot 10-2 iskettiin aivan pelin lopussa ja tulos oli selvä. Kamppareiden tehokkain oli tällä(kin) kerralla Leevi Kukkasniemi, 5 maalia.

Veiterän maalissa pelannut Eero Huomo paransi peliä toisella jaksolla ja teki muutamia hyviä torjuntoja puolustuslinjaa johtaneen libero Veeti Tapanaisen takana. Eero taisteluhenki tarttui paikoin koko joukkueeseen ja Veiterän kenttäpuoliskolla ja maalin edustalla oli hyvinkin ahdasta.

Veiterän vastuuvalkka Eetu Nikkinen pohdiskeli joulupiparia mutustellessa seuraavasti:

”Hyvä esitys. Tiedettiin että kotijoukkue on vahva ja varmaan yksi kova ennakkosuosikki kauden SM-sarjassa. Meillä on neljä aivan uutta peluria saatu kirjattua edellisviikolla joukkueeseen ja pelisysteemiin tottuminen vie aikansa.”

”Sanoisin, että pelipaikkoja tullaan varmaan vielä vähän muuttelemaan, mutta tästä on hyvä jatkaa. Meidän pitää vielä lisätä malttia omaan pelin tekemiseen. Uskon, että hyvä tästä tulee”, kertoili Nikkinen.

Ottelu pelattiin Hänskin kentällä tihkusateessa ja jään pinta oli paikoin kovin pomppuisa. Toisaalta se oli sama molemmille joukkueille. Tuomarikolmikko Halme-Korhonen-Lempinen onnistui tänään varsin hyvin ja molempien joukkueiden otteet olivat pelin kiihkeydestä huolimatta siistejä. Todettakoon vielä, että viime kevätkokouksessa tehty päätös P15-ikäisten peliajan tiputtamisesta 2 x 40 minuuttiin oli hyvä ratkaisu: vaikka ottelu oli tuloksellisesti jo ratkennut, niin molemmilla joukkueilla riitti virtaa pelin loppuun saakka.

Tästä pääset katsomaan ottelupöytäkirjan

P15:n pelit jatkuvat kotoisella Gemini Bandy Cupilla 10.-11.12. Kisapuistossa. SM-sarjan pelit jatkuvat vasta tammikuun puolella 7.-8.1. tuplapeleillä Oulussa OLS:aa vastaan.

-Bandytoimitus