Tapanintanssit: Veiterä vei, Kampparit seurasi

Veiterä – Kampparit 8–2 (5–1)

Veiterä jatkaa voittojen tiellä Bandyliigassa. Perinteisessä Tapaninpäivän ottelussa kaatui Kampparit selvin 8–2-numeroin. Veiterä aloitti vahvasti: taululla oli 3–0 jo kahden kymmenen peliminuutin jälkeen.

Tapaninpäivän otteluun lähdettäessä asetelmat olivat kutkuttavat: Veiterä johti sarjaa puhtaalla pelillä ja Kampparit olivat toisella sijalla – luvassa oli siis sarjan kärkipeli. Samaan aikaan Bandyliigassa kolmantena oleva Akilles kohtasi sarjanelosen Narukerän Porvoossa. (Harmillisesti HIFK–Botnia ja WP 35–JPS -ottelut olivat peruttu.)

Ennen ottelua vierasjoukkueen kippari, kokenut Kimmo Huotelin näki tilanteen näin:

Kotijoukkueen kapteenina toiminut Topi Peuhkuri oli tätä mieltä:

Noin 20 asteen pakkanen antoi lisämausteensa noin 200 katsojalle Kisapuistossa. Onneksi Lappeenrannan kaupungin kenttämiehet ovat pitäneet jään ohuena ja Kisapuiston jää oli loistavassa kunnossa.

Veiterän alku oli vahva ja Kamppareillakin oli paikkansa ensimmäisen kympin aikana. 16 minuuntin kohdalla Tuukka Loikkanen kaadettiin rankkarin arvoisesti ja Niklas Valtanen tillasi kotijoukkueen johtoon. Ja vain minuutti tästä, niin Matias Lehtonen päästi Tuomas Liukkosen maalintekoon: 2–0 ja vain kolme minuuttia tuosta, niin osat vaihtuivat: nyt Lehtonen maalintekijänä ja T. Liukkonen maalintekijänä.

Kamppareiden koutsi Ola Manninen otti aikalisän ja koitti rauhoitella omiaan.

Puolen tunnin kohdalla Kampparit saivat kulmalyönnin vasemmalta ja Kisapuistossa nähtiin tuttu kuvio: Tomi Hauska tarjoilee ja Janne Hauska ratkaisee: 3–1 Kamppareille.

Veiterä ei tästä hämääntynyt, vaan ensin Lehtosen antamasta kulmasta iskee Esko Liukkonen 4–1 ja vain viiden minuutin kuluttua, jälleen Lehtosen rakentamana, pallo pelataan Joel Reposelle, joka vapauttaa Christian Laibertin lyöntipaikkaan ja siitä taukolukemat 5–1.

Toisella jaksolla Veiterän tahti jatkui vahvana. Kulmurin jälkitilanteessa Samppa Äikäs pelasi pallon Manu Puumalaiselle ja jälleen oltiin viiden maalin johdossa. Jotenkin vaikutti siltä, että siitä Kampit eivät enää nousseet. Mainittakoon, että Manu Puumalainen kaappasi puoliajalla Veiterä-fanien äänestämän ”Syyskauden valokuvauksellinen pelaaja” -palkinnon – Kisan tarjosi VMH Productions Oy.

Illan hahmona häärinyt Lehtonen vapautti Äikkään maalintekoon 72. minuutin kohdalla (7–1) ja vain minuutti tästä, niin Nikke Valtanen pääsi Äikkään esityöstä maalintekoon ja ottelu oli paketissa (8–1). Pienen merkkaus- ja kommunikaatiovirheen takia Elmeri Hämäläinen, jolla on myös merkittävä historian Veiterän junnujoukkueissa, tekaisi loppunumerot 8–2:teen pelin ollessa jo pelailua.

Ottelun ratkaisu oli Veiterän ylivoima puolustuspelaamisessa, hyökkäyspelissä ja vauhdissa. Kamppareiden vaarallisuus erikoistilanteissa tiedettiin ja ne pystyttiin pelaamaan hyvin pois. Veiterän joukkueessa maalin tekoon osallistui tänään seitsemän pelaajaa – ja puolustusryhmitys oli käytännössä ohittamaton. Myös Veiterän maalilla värjötellyt Topi Peuhkuri oli terävänä juuri silloin kun piti: ensimmäisellä puolikkaalla hän oli parikin kertaa silmikkäin J. Hauskan kanssa, mutta Peuhkuri veti tällä kertaa pidemmän korren.

Veiterä jatkaa Bandyliigassa ainoana joukkueena ilman pistemenetyksiä. Samaan aikaan pelattu Akilles–Narukerä-ottelu päättyi 2–2 ja tilanne on mielenkiintoinen sarjan kehittymisen kannalta. Veiterä kohtaa Kampparit pian uudelleen, su 2.1. Mikkelissä. On varmaan, että tuolloin Hännin kentällä nähdään sisuuntunut Kampparit.

Ottelun kuvat By Topi Lainio / VMH Productions Oy

Veiterän valmentaja Tero Nieminen ja Kamppareiden käskyttäjä Olli Manninen juttelivat tähän tapaan ottelun jälkeen:

Ottelu on nähtävissä kokonaisuudessaan Veiterän Youtube-kanavalla.

Veiterän seuraava kotipeli on sunnuntaina 9.1.2022, jolloin Kisapuistoon saapuu Oulun Luistinseura. Ottelu OLS:aan vastaan alkaa klo 13.

Bandytoimitus