U12 turnausvoittoon Ogelissa
Lauantaina 3.2. Veiterän U12-joukkue matkusti Helsingin Oulunkylään Vestan järjestämään SM-osaturnaukseen. Tuloksena hienot pelit ja turnausvoitto.
Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui Porin Narukerä, joka oli voittanut edellisenä viikonloppuna pelatun Botnian järjestämän U12-osaturnauksen. Pelistä odotettiin kovavauhtista ja tiukkaa, olihan Veiterän edellisestä mittelöstä kulunut jo 1,5 kuukautta.
Etukäteen tulospalvelutiedustelun perusteella oli huomioitu ainakin kaksi Kerän maaliseppoa, joiden vauhti Veiterälle oli osaltaan arvoitus. Veiterän pelikirjan aakkoset ja fläppi + tussi sekä tärkeimmät pointit kaikille tietoon – ja kentälle. Kolmea teemaa korostettiin: 1) karvauspeli, 2) tiivis kenttäkoostumus, 3) vältä virheitä, mutta uskalla pelata!
Pelin alku oli tunnusteleva, mutta lankulla oli kuitenkin hieman hölmistynyt olotila kun varsin varhain oli nähtävissä, ettei edellisen viikonlopun turnausvoittaja ainakaan kävele Veiterän ylitse. Veiterän peli oli kuosissa, tehtiin sovittuja asioita eikä lähdetty peruuttelemaan. Peli oli sopivan rohkeaa ja aistittavissa sopiva itsevarmuus, nenuun se tuoksui pelirohkeutena. Veiterä teki maaleja ja peli oli tauolla 6–0.
Toisella 20 minuutin puolikkaalla Veiterä hieman seisahtui, eikä ollut huolellinen maalipaikoissa, mutta vei jakson 2–1 ja matsin 8–1. Valmennuksella oli hieman hölmistynyt olo, kun turnausvoittaja voitettiin ilman suurempia vaikeuksia. Selvä voitto otetaan aina mieluusti vastaan ja joukkuehan sen teki eikä valmennus. Hieno tulos ja osoitus Veiterän hyvyydestä. Veiterän paunat merkattiin niin, että Roope Lavikka 3, Jere Vaittinen 2 sekä Jose Lindqvistille, Jermu Sorjoselle ja Asla Mihlille 1 per peluri.
Välipalasta vauhtia Vesta-peliin
Toinen peli oli heti perään isäntäseura Vestaa vastaan, johon ehdittiin valmistautua välipalakeksien ja smoothien kera puolipilvisellä tekojäällä. Valmennus teemoitti samoja prinsiippejä ja odotettiin kuitenkin kevyempää vastusta, mitä Narukerä oli. HIFK oli kaatanut aamun eka pelissä Vestan kuitenkin varsin selvänumeroisesti.
Vesta pääsi tekemään ensimmäisen maalin, mutta sen jälkeen joukkueiden tasoerot tulivat selvästi esille. Vestalla oli pari hyvin liikkuvaa poikaa, mutta viimeistelyssä oli parannettavaa. Veiterä jatkoi hyviä otteita ja maaleja saatiin tehtyä, mikä aina vapauttaa fiilistä. Lopputulos oli murskaava 16–3 Veiterälle, mutta toki peliaika 2 x 20 min antoi aikaa maalinteolle.
Rysää paisuttivat Jose 6, Jere 5, Roope 2 sekä Touko Nurminen, Jermu ja Asla 1 per bandypoika.
Makaronilaatikko mahdollisti menoa
Kaksi 40 minuutin peliä oli tiukka setti ja Veiterä pääsi ansaitulle lounastauolle. Seuraava peli oli vasta klo 15 HIFK:a vastaan. Lounaana ollut makaronilaatikko maistui Botnian legendaarisessa kahvila B-Kupissa, ja kun jälkiruokana oli vielä maineikkaat ja kuulut Botnian mokkapalat kahvilan nimensä mukaisesti täyteläisenä, napakkana ja maistuvana, ei parempaa voinut pelitauolla olla tarjolla.
Käytännössä Veiterä oli varmistanut kahdella voitolla paikan finaaliin, mutta näiden pelureiden kanssa ei puhuta mistään taktikoinnista. Pelin henki on aina selvä: voittoa haetaan aina ja maaleja halutaan tehdä joka paikasta, taktikoinnille ei ole siis sijaa.
Ennakkoasetelma oli, että HIFK voitettiin Varkauden pikkupakkasessa ja kevyessä lumisateessa joulukuun alussa, mutta nyt HIFK oli saanut riveihinsä tulevaisuuden pelimiehen, Pikku-Toikan eli Viljo Toikan. Kyse on todella lahjakkaasta kaverista – kun vielä muistetaan, että tietojen mukaan kaveri on vasta 2014-syntynyt taitoniekka, niin kyseessä ei ole todellakaan mikään ”Tusina-Viljo”. HIFK oli voittanut Narukerän 6–2 eli hyvin tasainen peli oli odotettavissa. HIFK koostuu käytännössä vuosia yhdessä pelanneista pojista, jotka pelaavat Karhu-Kissoissa kiekkoa.
HIFK-pelin alku oli Veiterän hallintaa. Ensimmäinen puolikas oli Veiterältä turnauksen parasta peliä ja lankulla tuntui, ettei tätä Veiterän porukkaa oikein hetkauta mikään. Ilahduttavaa oli se, että palloa liikuteltiin ja haettiin hyviä avaavia syöttöjä, hyökkäyksessäkin oli malttia mukana. HIFK:n maalivahti oli hyvä.
Toisella puolikkaalla Veiterän liike hieman seisahti ja haettiin jo välillä liiankin hienoja syöttöjä ja pieniä huolimattomuusvirheitä tuli maalintekosektorilla ja syötöt alkoivat loistaa poissaoloillaan. Loppujen lopuksi Veiterä piti pintansa ja voitti peli 6–5. Neljän joukkueen lohkossa finalistit oli ratkennut jo ennen ensimmäistä HIFK-peliä, joten taas välipalakeksien ja sporttijuoman jälkeen jatkettiin finaali samaa vastustajaa vastaan.
Finaalissa uudelleen HIFK
HIFK oli saanut juonittua tauolla uuden pelinavauksen, joka tuotti heti tulosta: ensimmäisenä maalin teki liukas luikertelija Viljo Toikka. Pelin avaukseen HIFK toi uuden vivahteen viemällä pallon ensin oikeaan laitaan ja sieltä joko pitkällä puolen vaihdolla vasemmalla tai pakki–pakki-levityksellä pallon vasempaan laitaan ylhäällä roikkuvalle kärkkyjälle. Kun Veiterä karvasi korkealta ja ajautui kenttäpuoliskon oikealle puoliskolle, niin vasen sektori huusi tyhjyyttä.
HIFK meni 3–1 johtoon, mutta Veiterä nousi tauolle mennessä tasalukemiin 3–3. Olisi voitu tehtyä pari vapauttavaa reppua lisää, mutta lämpimän sään johdosta jäänpinta meni tuhnuksi. Se ei tehnyt hyvää Veiterän taitureille, kun kärkikisut sakkasivat ja pallo tahtoi jäädä vauhdin alle eli jalkoihin pomppimaan.
Toinen puolikas oli tasainen ja Veiterä pääsi jo parin maalin johtoon mutta HIFK roikkui viime minuuteille saakka mukana. Veiterä vei pelin kuitenkin ehkä sitten kuitenkin ansaitusti jälleen lukemin 6–5. Kaikkiaan Veiterällä oli vaarallisempia maalipaikkoja enemmän kuin HIFK:lla. Mutta kiitos ja kumarrus HIFK:lle; kova, raastava, sisukas ja erilainen vastustaja Veiterälle. Finaalin parhaimmistoa oli 4 kaappia niitannut Jere ja maalit mieheen Jermulle ja Roopelle.
Kultamitalit kaulaan
Kaksi tiukkaa peliä turnauksen loppuun ja kultamitalit kaulaan. Lisäksi Vesta jakoi hienoja Berner-tuotepalkintoja karkkien kera joukkueelle. Hieno ja käytännöllinen palkintoidea, firma on kuitenkin oikea suomalaisuuden symboli.
Veiterä pelasi voitokkaasti kokoonpanolla maalivahti Juuso Kallio, Jermu Sorjonen, Asla Mihl, Jere Vaittinen, Roope Lavikka, Touko Nurminen, Jose Lindqvist ja Jinna Sorjonen. Joukkue oli kokonaisuudessaan hyvä.
Valkan mietteitä kauden kehityksestä
Talven aikaisemmista turnauksista ylävartalovamman vuoksi poissaollut Jere Vaittinen toi Veiterän peliin selvästi ja rutkasti kaivattua ryhtiä, kokoa, taitoa sekä ennen kaikkea maalintekotehokkuutta. Kiistatta Jere on yksi U12-sarjan kärkikavereita, vaikea pideltävä ja yllätyksellinen. Jeren poissaolo alkukauden turnauksista on näkynyt tietenkin myös tulostaululla.
Keskikentällä ja hyökkäyksessä häärinyt Roope Lavikka oli mainiolla pelipäällä vastaten säännöllisesti repun heiluttamisesta. Roopelta lähtee kova luistelu, hyvä syöttö tai tarkka veto, kaikkia sitä jälleen nähtiin.
Karvaus- ja hyökkäyspelin ilmentymä sekä jatkuvan maalinteonuhan tarjosi taas kerran Jose Lindqvist. Josen maalinteon aakkoset syntyvät intohimosta, sijoittumisesta, loppuunsaakka pelaamisesta.
Erinomaisen paljon töitä tekevä Touko Nurminen karvaa ja katkoo, tekee liikkeellään tilaa myös muille. Ripaus päättäväisyyttä lisää maalintekoon niin rysä laulaa säännöllisesti somaa maalilauluaan.
Alakerrassa Jermu Sorjonen pelasi takuuvarmasti. Jotenkin Jermun jääpallon pelaamista on ilo katsella. Jermu on sopivan velmu ja kun suoraviivaisuuttaa on tullut selvästi lisää eikä keskialueelle jäädä vain pallon kanssa ”tuijailemaan”, niin Jermun peli on siten myös tuloksekkaampaa (Ogelissa 3 kaappia). Jermu käsittelee palloa kuin lintuemo untuvikkoaan, pehmeän samettisin tassuin.
Toinen alakerran varmaotteinen peluri oli Asla Mihl, joka innostui kahdesti myös maalintekoon. Hyviä avauksia ja kaaripalloja, sai ratkaisuillaan pelin virtaamaan oikeaan suuntaan. Jermun ohella hyvää tekemistä.
Jermun kaksoissisko Jinna Sorjonen hälytettiin apuun kahden vakiokokoonpanon kaverin ollessa muilla pelikentillä. Jinna osoittikin ensimmäisessä bandyturnauksessaan kuinka yksinkertaista jääpallo loppujen lopuksi on; luistele kovaa, karvaa ja katko sekä pallo omille. Jinnalta tasainen hienosti pelattu turnaus, sekä kaikkiaan kyse on rauhallisesta jääkenttien pelaajattaresta, jonka tulevaisuus on menestyksekäs.
Tolppien välissä urakoi jälleen mainio joukkueen maalivahti Juuso Kallio, joka pokkasi Tsemppari-pelaajan pystin eikä syyttä. Juusosta on jalostunut joukkueen pelinohjaaja, tsemppari, joka ei salli kenttäpelaajien löysäilyä. Ohjaa peliä juuri kuten maalivahdin tuleekin tehdä, raivokkaasti kannustaen, muistuttamalla ettei tuumaakaan anneta periksi.
Oli onnistunut päivä Veiterän U12-joukkueelta, legendaarinen Oulunkylä valloitettiin, Ogelista mukaan hienoja muistoja edellisten Veiterä-tarinoiden seuraksi. Valmennus unohti tosin tarinat pukukopissa kertoa, mutta palataan niihin vaikka sitten kauden päätteeksi. Peli on se, joka kehittää – ja on sitä parasta!
* * *
