Veiterä palasi voittojen tielle

Veiterä – Narukerä 5–1 (1–0)

Kotijoukkueen osalta Bandyliigan ylempi jatkosarja alkoi jännittävien vaiheiden jälkeen voitolla Narukerästä. Ottelu oli kaksijakoinen: ensimmäisellä jaksolla kyttäiltiin, ehkä hieman myös hermoiltiin – toisella puolikkaalla painettiin kaasua ja Veiterä nappasi voiton.

Veiterä ja Narukerä olivat kohdanneet runkosarjan viimeisessä pelissä edellissunnuntaina Porissa, jossa Kerä aiheuttivat Veiterälle kauden toisen tappion. Tuolloin peliolosuhteet olivat karmeat – tänään ottelu pelattiin erinomaisissa oloissa. Tappiosta sisuuntunut Veiterä osoitti, että koetut ”tilastotappiot” eivät hidastaneet joukkueen menoa – voi nähdä, että pari tappiota jo aiemmin ratkenneen runkosarjan lopussa herätti Veiterän entistä parempaan terään. Varsinkin puolustuspelissä oli tänään avaimet voittoon.

Jatkosarjan pelit ovat sarjan kärkijoukkueiden kannalta äärimmäisen tärkeät. Kaikki pisteet ovat vaikuttavat ja ottelun merkitys oli selvä: ensimmäinen puoliaika oli varovaista peliä molemmilta joukkueilta. Ottelun ensimmäinen maali nähtiin kuitenkin jo neljännellä minuutilla. Matias Lehtonen tarjoili ensimmäisestä kulmusta Niklas Valtaselle keskelle ja Nikke iski sen – ei yläkulmaan, vaan – keskelle ylös: 1–0.

Nopeahko avausmaali ei suinkaan vapauttanut peliä, vaan ensimmäisen 45 minuutin aikana jahkattiin puolin ja toisin keskialueella ilman, että olisi päästy varsinaisille maalipaikoille. Kun hieman yli puoli tuntia oli pelattu, niin Veiterän Joel Reponen tulkutti itselleen jäähyn sopimattomasta käytöksestä. Jäähyn aikana Veiterä laski kärkipelaajaa hieman alemmas ja yläkolmikko Tuukka Loikkanen–Niklas Valtanen–Samppa Äikäs pystyi hyvällä vaihtotempolla pitämään karvausta sopivalla tasolla. Jäähyn aikana Narukerä pääsi kuitenkin peliin mukaan ja vieraat hallitsivat ensimmäisen puoliskon loppua.

Veiterä rokotti Kerän tapaan

Kun ottelu Porissa kääntyi kotijoukkueelle nopeilla maaleilla toisen puoliajan alussa, niin tänään nähtiin samaa tehokkuutta – jälleen kotijoukkueelta. Loikkanen vei ensin Lehtosen mainiosta esityöstä Veiterän 2–0-johtoon 56. minuutilla, ja kahden minuutin kuluttua Nikke Valtanen oli tarkkana paluupallon kanssa – hirmuisen pallotaistelun jälkeen – ja Veiterä johti jo 3–0.

Kerä ei (vielä tästä) antautunut ja Mikkelistä Poriin siirtynyt Vili Korhonen tykitti upean 3–1-kavennuksen noin 25 metristä ohi Topi Peuhkurin. Upeaa laukausta edelsi Narukerän hyvin rakennettu tilanne, jossa pallo kulki hienosti Eero Paavolan kautta Joona Rajalalle, joka vapautti Korhosen maalipaikaan. Narukerän kavennus syntyi pelin vain minuutin kuluttua Valtasen maalista.

Tämän jälkeen mentiin taas 10 minuuttia peliä eteenpäin ja Veiterä sai kulman, josta Tuomas ”Köli” Liukkonen täräytti kotijoukkueen jo 4–1-johtoon ja ote siirtyi Veiterälle. Kerä-kippari Ville Aaltonen jäähyili itsensä istumaan kymppiä 72. minuutilla ja se antoi Veiterälle lisää tilaa keskialueella. Äikäs vapautti 20 metsin lättysyötöllä Valtasen vielä kertaalleen maalintekoon (83. min) ja Nikken kypärätemppu oli valmis: 5–1 ja siitä loppuluvut.

Ottelu päättyi päätuomari Petri Kuuselan päätösvislaukseen ja sitten jaettiin otteluisäntä Etelä-Karjalan Osuuspankin palkinnot: Narukerästä palkittiin vaarallisia tilanteita luonut Joona Rajala ja kotijoukkueesta palkittiin ansaitusti kolmen maalin mies, Niklas Valtanen.

Ottelupöytäkirja
(HUOM: ptk sisältää eräitä teknisiä virheitä, T. Peuhkuri ei suinkaan tehnyt Veiterän 4–1-maalia, vaan sen iski kulmurista Tuomas Liukkonen. Virhe oikaistaan Liiton toimesta myöhemmin.)

Ottelun jälkeen lehdistö- ja yleisötilaisuudessa valmentajat Tuomas Erkkilä ja Tero Nieminen pohtivat ottelun kulkua ja uutta sarjajärjestelmää tähän tapaan (pahoittelut hieman vaimeasta äänen tasosta):

Ottelussa Veiterän VIP-vieraana oli Lappeenrannan Kerho Oy:n edustajia. Lappeenrannan kerho on jo 76 vuotta aktiivisesti toiminut liikemieskerho, jossa on 850 jäsentä. Veiterä ry – ainoana lappeenrantalaisena urheiluseurana – on ollut kerhon jäsen ja osakas yli 60 vuotta. Lappeenrannan Kerhon puheenjohtajista Jukka Kopra ja Klaus Pelkonen olivat seuraamassa tänään Veiterän hyviä otteita Kisapuistossa. Veiterä ry:n pj Petri Siivo ja Kerhon pj Korpa vaihtoivat hymyssä suin standaareja:

Veiterän osalta ylempi jatkosarja jatkuu keskiviikkona 9.2. Mikkelissä Kamppareita vastaan. Kampit aloittava jatkosarjan lauantaina Porvoossa Akillesta vastaan.

Veiterä kohtaa viimeisessä jatkosarjan pelissä Akilleksen la 12.2. klo 16. Muista: Bandy on parasta paikan päällä – tai seuraa ottelua Veiterän Youtube-kanavalta.

Perjantain 4.2.2022 Veiterä–Narukerä-ottelu on nähtävissä seuran Youtube-kanavalla.

Bandytoimitus