Jääpallon MM-kisojen yhteydessä pidettiin perjantain välipäivänä FIB:n, kansainvälisen jääpalloliiton, vuosikokous. Lappeenrantalaisia ja Veiterän toimijoita valittiin kv-luottamustehtäviin.

FIB:n hallituksen jäseneksi ja vice presidentiksi valittiin jääpallopersoona Leo Segerman. Leo on toiminut Suomen edustajana FIB:ssä kymmenisen vuotta.

Veiterän taustavoimissa vaikuttava Martti Tepponen puolestaan kutsuttiin FIB:n talouskomiteaan. Talouskomitea on monikansallinen työryhmä, jonka tehtävänä on laatia pitkäjänteinen talousohjelma kansainvälisen liiton toiminnan kehittämiseksi ja laajentamiseksi.

FIB:n alaisuuteen perustettiin uusi juniorityöryhmä, jonka suomalaisjäseneksi, koordinaattoriksi, kutsuttiin Johdatus Jalopeurapolulle 99/00-maajoukkueprojektin päättänyt Topiantti Äikäs. Juniorityöryhmän tarkoitus on luoda kansainvälisiä käytäntöjä eri kansallisten liittojen kesken ja toiminnan toivotaan helpottavan kilpailu- ja turnaustoimintaa sekä seura- että maajoukkueiden välillä. Äikäs jatkaa myös FIB:n valintavaliokunnassa.

 

Kansainvälisen jääpalloliiton presidentti Boris Skrinnik (toinen oikealta) ja Ruotsin jääpalloliiton puheejohtaja Stig Bertillson (oikealla) sekä FIB:n vice president Viktor Saharov (vasemmalla) onnittelivat Uljanovskissa Leo Segermania joka valittiin  jatkamaan FIB:n vice presidenttinä.

Kansainvälisen jääpalloliiton presidentti Boris Skrinnik (toinen oikealta) ja Ruotsin jääpalloliiton puheejohtaja Stig Bertillson (oikealla) sekä FIB:n vice president Viktor Saharov (vasemmalla) onnittelivat Uljanovskissa Leo Segermania joka valittiin jatkamaan FIB:n vice presidenttinä.

 

-Bandytoimitus

Recent Comments

Ei kommentteja.
Viimeisimmät kommentit
    Veiterä - Jääpalloseura Lappeenranta
    Evästeasetukset

    Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.