Kampparit vei ensimmäisen semifinaaliottelun

Jääpallon välieräpelit aloitettiin tasaisilla peleillä ja kotivoitoilla. Kamppareiden ja Veiterän välisessä ottelusarjassa Kampparit oli pelin loppuhetkillä aktiivisempi ja vei ensimmäisen semifinaalin nimiinsä. Porvoossa Akilles selvisi vaivoin voittajaksi JPS:sta.

Semifinaali 1: Kampparit – Veiterä 7–5 (2–4)

Ottelu pelattiin tuulisella Hännin kentällä noin kuudensadan silmäparin seuratessa tapahtumia jäällä. Katsojat saivatkin nähdä ottelussa varsin nopean alun, kun Veiterä pääsi iskemään noin viidessä minuutissa 0–2-johtonumerot. Molemmista maaleista vastasi Aleksi Seppänen ja molempiin esityön teki Andy Ropo.

Kampparit pääsivät maalintekoon 9. minuutilla kun MM-kävijä Tuomas Liukkonen kavensi pelin. Tämän jälkeen ote oli jälleen vahvasti Veiterällä, joka pääsi vyöryttämään hyökkäyksiä myötätuuleen. Janne Hauskan ja Emil Fedorovin maaleilla Veiterä oli jo 1–4 karussa, mutta aivan 1. puolikkaan loppuun Kalle Lempinen pääsi kurvaamaan laidasta maalille ja kavensi taukonumerot 2–4:jään.

Toisella puoliskolla osat vaihtuivat: Kampit saivat myötätuulen taakseen ja he tekivät maalit: Tuomas Liukkonen ja Kalle Lempinen (kahdesti) vei isännät ensi kertaa johtoon ottelussa. Valtteri Hauska kumatti Veiterän vielä tasoihin 5–5:teen Ere Verhelän antamasta kulmurista, mutta sitten Lempinen viimeisteli ratkaisumaalin 6–5 jo varsinaisen peliajan jo täytyttyä. Loppunumerot 7–5 (Juho Lipi Liukkonen) oli silkkaa kosmetiikkaa.

Veiterän joukkueesta todettiin pelin jälkeen, että keskiviikkoillassa nähtiin tasainen, tiukka peli:

”Toisen puoliajan alkupuoli oli pelin käännekohta. Myös meillä oli paikkoja syventää johtoasemaa, mutta emme saaneet palloa reppuun. Kampparit oli terävämpi ja iski tarvittavat maalit.”

Pudotuspelivaiheen mukaisesti ensimmäisen ottelun jälkeen joukkueen johdon kommentit olivat varsin pyöreitä – kuten tämä ottelusarjakin:

”Tänään oli tiukka peli ja niin on varmasti jatkossakin. Lauantaina nähdään varmasti kauden parasta jääpalloa Kisapuistossa”, bussimatkalta kerrottiin.

”Joku kavereista lohkaisikin humoristisesti, että ’Hei! tulos tarkoittaa sitä, että saadaan katkaista finaalipaikka kotikentällä ensi viikolla.’ Meillä on hyvä huumori päällä ja nyt pelataan vain voitoista, niitä otetaan kotona, vieraissa ja jälleen kotona…”, johtoryhmästä ennakoitiin.

Semifinaalisarja jatkuu siis lauantaina 25.2. Kisapuistossa. Ottelu alkaa klo 17:00. Paikalle odotetaan noin tuhatta jääpallojännäriä.

Keskiviikon protokollaan tästä

Tervetuloa kannustamaan Veiterä voittoon toisessa semifinaaliottelussa!

Pyörivään - Ottelumainos - Semi Kampparit 25.2.

Liput 5 / 10 euroa (runkosarjavaiheen kausikortit eivät enää ole voimassa).

Bandytoimitus