Uutinen JUNNUBandy -sivuilta
JB_syksy_2015_2
Veiterän JUNNUBandyläiset ovat harjoitelleet kahdesti viikossa lyöntiä ja mailatekniikkaa Kisapuiston keinonurmella. Viikko-ohjelmaan on kuulunut myös P13-11-joukkueelle kahdet jääharjoitukset ja P9-7 ryhmälle yksi viikoittainen jäävuoro. 

 

Viime torstaina Kisapuiston jäättömällä tekojäällä oli taas täysi tekemisen meininki päällä. Veiterän P13-7 ryhmät vetivät normaalit kuivatreenit, jotka sisälsivät totutusti juoksua, loikkia, pomppuja, spurtteja, salibandyä jääpallosäännöin ja tietysti myös lyönti- ja mailatekniikkaharjoituksia. Pienet veiteräläiset ovat uurastaneet syksyn läpi tarmokkaasti niin Kisapuiston keinonurmella kuin ympärillä olevissa jäähalleissa.

JUNNUbandyläisten harjoittelu kaudelle 2015-16 käynnistyi elokuun puolivälissä. Viikko-ohjelmaan on kuulunut kaikille kahdet ”kuivatreenit” ja  P13-11-joukkueelle kahdet jääharjoitukset ja P9-7 ryhmälle yksi viikoittainen jäävuoro. Pieniltä pelimiehiltä ja -tytöiltä suoritus on hatunnoston arvoinen ja tämä näkyy väkisinkin ensikauden aikana, kun tuomari puhaltaa pilliin.
Eilinen kuivatreeni oli syksyn viimeinen ja talviaikaan siirtymisen myötä JUNNUBandyläiset harjoittelevat seuraavat pari viikkoa pelkästään jäähallissa. Tämän jälkeen siirrytään sinne missä jääpalloa oikeasti pelataan eli ulkona ja isolla tekojäällä.

Viimeisessä kuivaharjoituksessa katsottiin, että onko syksyn harjoittelu tuottanut tulosta mitattavassa muodossa, kun lyöntiharjoituksen päätteeksi pelaajien laukaisunopeudet mitattiin tutkalla. Ja olihan se ja miksei olisi! Parhaimman tuloksen räppäsi verkkoon 7-vuotias Paavo Simpura, jolta pallo lähti mailan lavasta huimalla 90km/h nopeudella. Mainittakoon, että kaikki valmentajatkaan eivät lukuisista yrityksistään huolimatta meinanneet ensin saada parempaa tulosta aikaiseksi 😉
Nopeuttakin tärkeämpi huomio tehtiin kuitenkin pelaajien lyöntitekniikassa, joka on toistojen myötä parantunut todella paljon. Ja sekin tuli aika selväksi, että ketkä olivat harjoitelleet lyöntiä omalla ajallaan kotona.

 

 

NimiKm/h
P13 
Joni Lehti85
Ilmari Tiainen81
Niko Jänis70
P11 
Kasperi Savolainen79
Janne Virta72
Matias Horppila70
P10 
Urho Kari76
Onni Koljander60
Sofia Arponen57
P9 
Niilo Puhakainen83
Aaro Heimala80
Atte Ronkainen79
P8 
Paavo Simpura90
Tianlu Parviainen54
Miko Jurvanen53

 

(Kaikki tulokset käydään läpi harjoituksissa ja lyöntinopeudet mitataan uudestaan seuraavan kerran luistimet jalassa sunnuntain 8.11 jääharjoituksissa)

 

 

Kuvakooste torstain 22.11 alkuillasta Kisapuiston ”tekojäältä”:

Mukaan_Veiterään_2015

Recent Comments

Ei kommentteja.
Viimeisimmät kommentit