Kuus-kaks – Kampit meni muuskaks

Veiterä – Kampparit 6–2 (3–1)

Veiterä ja Mikkelin Kampparit pääsivät vihdoin ottamaan mittaa toisistaan. Viime vuoden lopusta siirretty ottelu osoitti, että tämän vuoden Bandyliigan kärkijoukkueet pelaavat hyvin tasaista sarjaa. Voitolla Veiterä eteni myös Suomen Cupin finaaliin Kerää vastaan. SC-finaali pelataan la 4.2. Lappeenrannassa.

Ottelun alku oli tasainen ja tilanteet vaihtelivat päädystä toiseen. Ottelun tärkeys korostui myös varoivaisuutena ja huolellisuutena erityisesti keskialueen puolustuspelissä.

Peliä pelattiin hieman alle puoli tuntia, niin Tuomas Antikainen pääsi iskemään kotijoukkueen 1–0-johtoon. Tätä ennen ottelun maalipaikat olivat varsin tasan, molemmilla joukkueilla oli tähän mennessä mm. kaksi kulmalyöntiä.

Kamppareiden kuittaus tuli nopeasti: Tomi Hauska passasi ja Janne Hauska iski kulmasta 1–1:teen. Tämän jälkeen Kampparit saivat vielä toisen kulmurin, mutta se meni ohi.

Pelin 38. minuutilla Kamppareiden huippumaalivahti Lasse Korhonen joutui kaatamaan Veiterän hyökkääjän jäähyn arvoisesti ja pallo pilkulle. Viime peleissä rankkareissa onnistunut Eetu Peuhkuri tälläsi pallon reppuun ja vei kotijoukkueen jälleen johtoon.

Paljon puhutaan pukukoppimaaleista – ja sellainen myös nähtiin. Lehtosen Matiaksen taitavasta esityöstä joukkueen kippari Ere Verhelä iski sellaisen: 3–1-numeroissa mentiin tauolle.

Toisella jaksolla tarkka pelaaminen jatkui pienellä Veiterä-painostuksella. Kotijoukkue sai kulmalyönnin ja sen jälkitilanteesta Joonas Peuhkuri vei kotijoukkueen turvallisen oloiseen 4–1-johtoon. Kampparit kuitenkin kavensi taas viiden minuutin jälkeen, kun ikäluokkansa maailman parhaimmistoon kuuluva nuori Simo Huotelin ohjasi, Veiteränkin paidassa junnuvuosina pelanneen, Elmeri Hämäläisen keskityksen maaliin: 4–2.

Tämän jälkeen pelattiin hieman enemmän Kamppareiden merkeissä noin 20 minuuttia ja vieraat saivat laukauksia maalia kohden ja myös pari kulmuria, mutta Joonas Kankkunen osoitti, että hän ei kahta kertaa pelissä haparoi. 70. minuutilla E. Peuhkuri toi palloa vahvasti ylös ja löysi paluumuuttaja Santtu Nurmen, jonka lyöntilaukaus painui maaliin. Nyt jälleen kolme maalia eroa ja ote siirtyi lopullisesti Veiterälle.

Sitten kului noin 10 minuuttia, niin E. Peuhkuri pääsi mielipaikkaansa, kaaren päälle hyvästä luistelusta ja siitä pallo ohi Korhosen ja loppunumerot oli paketoitu – syötön tarjoili hyvin peliä rakentanut Niklas Valtanen, jolla oli hetkeä aiemmin oma paikkansa pilkulta.

Kotijoukkueen parhaana palkittiin vaarallisesti ja kertaalleen osunut Santtu Nurmi sekä vieraiden osalta vahvoja nousuja tehnyt, mutta ilman merkintöjä jäänyt Rasmus Kettunen.

Ottelupöytis

Ottelun jälkeen tavoitettu päävalmentaja Tero Nieminen kertasi lyhyesti pelin ratkaisuja näin:
– Olin luottavainen, että pystymme voittamaan. Kaikki valmistautuminen meni hyvin ja tämän pelin tärkeys ja aiemmat keskustelut kyllä herättelivät joukkuetta riittävästi. Oikeastaan mitään erityistä ei tarvinnut tehdä.
– Toisella puolikkaalla huomattiin, että jää ei ollut aivan ihanteellinen ja sovittiin, että pelataan suoraviivaisesti keskialueen yli. Ekalla jaksolla pidettiin palloa ehkä liikaa alakerrassa, Nieminen kertoi.

Myös vastapuolen vahvat pallolliset pelimiehet saatiin pidettyä pimennossa. Näin Nieminen:
Tuomas Liukkonen ja Tomi Hauska saatiin pidettyä pois pallosta ja se hyydytti Kamppien peliä toisella jaksolla. Toisaalta Sane Nurmi toi meille kaivattua luisteluvoimaa kärkeen ja otimme ehkä normaalia korkeammalta mikkeliläisten pelinrakentelun kiinni.
– Samalla kun karvauksemme toimi, myös meidän hyökkäyksemme olivat tasapainoisia ja fiksuja. Emme ylihyökänneet ja ratkaisut syntyivät hyvistä yksilösuorituksista, kuten Sanen kohdalla, Nieminen summasi.

Pelit jatkuvat siis Bandyliigassa kahdella vieraspelillä Jyväskylässä ja Oulussa. Nieminen on varovainen ennakoidessaan loppukauden tilannetta:
– Askel ja peli kerrallaan mennään. Paljon voidaan vielä parantaa omaa pallollista pelaamista. Parasta Veiterää ei ole vielä nähty. Sunnuntain jälkeen sitten nähdään, miten runkosarja kohdaltamme asettuu.
– Toivottavasti Suomen Cupin finaalissa on vielä enemmän yleisöä paikka, on hienoa, että lappeenrantalaisyleisö on löytämässä Kisapuistoon. Tänään oli hyvä tunnelma ja joukkue arvostaa paljon sitä, että tulee vahvaa kannustusta kauden tärkeimmillä hetkillä, Nieminen kiitteli.

Veiterä Suomen Cupin finaaliin ja sarjassa

6–2-loppunumerot tarkoitti myös sitä, että Veiterä pelaa – jälleen – Suomen Cupin finaalissa. Finaali pelataan Lappeenrannan Kisapuistossa la 4.2. ja vastassa on toisen Cup-lohkon voittanut Porin Narukerä. Ottelu alkaa klo 16, VIP-palvelut avautuvat klo 15.

Veiterä pitää kotivoitolla Bandyliigan 4. sijan ja tarjoili Kamppareille kauden toisen tappion. Huomionarvoista on, että Bandyliigan kärkiporukoista Kerällä, Kampeilla ja Veiterällä on kaksi tappiota, JPS:llä, joka on kolmantena, kaikkiaan 4 tappiota. Veiterä kohtaa ensi lauantaina JPS:n 60-vuotisjuhapelissä, jossa on luvassa varmasti hieno tunnelma.

Bandytoimitus