Mailanpainajaiset: parhaat palkittiin, kaikkia muistettiin
Veiterän ry:n jääpallokauden 2015–16 päätöstilaisuudessa kerrattiin kauden tapahtumia, palkittiin joukkueiden ja ikäluokkien menestyjiä ja luotiin katsaus uuteen kauteen. Vuoden veiteräläiseksi valittiin seuran Veteraanijoukkue.
Veiterän perinteisiin mailanpainajaisiin osallistui noin sata Veiterän jääpalloperheen jäsentä. Paikalla oli edustettuna kaikki ikäluokat nuorimmista P7-junnuista edustusjoukkueeseen ja Veteraaniryhmään asti. Ilahduttavan moni nuoren pelaajan vanhempi osallistui myös juhlavaan tilaisuuteen, joka pidettiin toistamiseen UPM Kaukaan pääkonttorilla, tutusti ”Mutterilla”.
Seuran puheenjohtaja Lauri Kunnas avasi tilaisuuden tekemällä nopean katsauksen kuluneeseen kauteen. Veiterän osalta jääpallokausi 2015–16 sisälsi sekä ylä- että alamäkiä. Edustusjoukkueen kausi merkittiin historiankirjoihin hieman alavireisenä, mutta lupauksia antaneena. Joukkueen uudistustyö jatkuu tulevalla kaudella ja edarin tähtäin on luonnollisesti loppukevään ratkaisupeleissä ja hyvässä menestyksessä.
Nuorten puolella P21-ikäisten pronssimitali kertoi joukkueen kehityksestä ja nousujohteisesta harjoittelusta ja pelaamisesta pitkän kauden aikana. P17-nuorissa Veiterän ja Pasa Bandy yhteisjoukkue VeiPan saavuttama Suomen mestaruus kruunasi joukkuetta pikkunaskaleista valmentaneen Jarmo Kyllösen valmentajataipaleen, jolle aivan vielä ei näy loppua… Veiterän ja Pasan lahjakkaat 99- ja 00-nuoret veivät SM-kullan hyvällä ja tasapainoisella esityksellä, joka ei jättänyt jossittelulle sijaa.
P15-ikäisissä Pasa Bandyn ja Veiterän yhteisjoukkue PaVe puolestaan pelasi hienon kauden, ja saavutti SM-turnauksessa monelle hieman yllättäen 5. sijan, eikä se mitalipelipaikkakaan ollut kaukana. P13-ikäisiä pelaajia oli mukana PaVe:n P15-ryhmässä sekä Pasan ja WP 35:n yhteisryhmässä. Tulevalle kaudelle Veiterä perustaa rohkeasti oman P13-joukkueen, jonne ovat tervetulleet kaikki eteläkarjalaiset, määrätietoisesta nuorisojääpallosta kiinnostuneet vuosina 2004–05 syntyneet nuoret.
JUNNUBandyn osalta palkintogaalaan saatiin erittäin näyttävä edustus: JUNNUBandy palkitsi P7–P10 ikäluokista kaksi pelaajaa ja P11-joukueesta kolme pelaajaa sekä erikseen vielä kolmella erikoispalkinnolla erityisen ansiokkaasti esiintyneet nuoret pelaajat.
Palkituissa tulevaisuuden nimiä ja kokeneita konkareita
Näin palkittiin ja palkinnot perusteltiin:
P7
Paras pelaaja: Aarni Kurvinen. Jääpallo on maalintekopeli ja Aarni on tämän ymmärtänyt erittäin hyvin. Aarni haluaa tehdä maaleja ja tekee niitä myös!
Sisukkain harjoittelija: Oula Mihl. Innokas harjoittelija, energiaa ja sitkeyttä riittää vääntämään isompienkin mukana.
P8
Paras pelaaja: Eetu Pykäläinen. Taitava pelaajan alku.
Ahkerin harjoittelija: Juho Ihalainen. Ahkera ja tunnollinen harjoittelija.
P9
Paras pelaaja: Niilo Puhakainen. Taitava maalitykki, jonka laukaus on dynamiittia!
Kauden tsemppari: Atte Ronkainen. Iloinen, ahkera harjoittelija. Asennetta ja suurta sydäntä pelissä mukana.
P10
Paras pelaaja: Joonatan Hämäläinen. Taitava työmyyrä, joka tekee töitä koko kentän alueella, pystyy osaamisellaan kantamaan vastuuta koko joukkueen puolesta.
Vuoden kehittynein: Urho Kari. Löysi oman paikkansa maalitolppien välistä. Ottaa roolinsa tosissaan ja halu kehittyä hyväksi maalivahdiksi on mahtava.
P11
Paras pelaaja: Oula Kettunen. Tehopisteet. Ahkera harjoituksissa kävijä.
Joukkueen tsemppari: Kasperi Savolainen. Muistaa pitää ääntä kentällä.
Kauden kehittyjä: Matias Horppila. Aloitti jääpallon viime syksynä, mutta otti oman paikkansa joukkueessa kauden aikana.
Lisäksi JUNNUBandy-organisaatio jakoi kolme erikoispalkintoa. Kauden aikana Veiterän www-sivujen kautta saattoi pelata – enemmän tai vähemmän tosimielellä – jääpallomanageri-peliä, siinä parhaiten menestyi JUNNUBandyn Atte Ronkainen, jolle lahjoitettiin frisbee-golf setti kesäistä tarkkuusharjoittelua varten.
Uutena palkintoja Veiterän JUNNUBandyssä myönnettiin kokeneen jääpalloerotuomarin Leo Perälän Fair Play -kiertopalkinto, jonka saaja oli tällä kaudella Aake Riikkinen. Perusteluina Aaken valinnalle mainittiin mm.: Auttaa aina kaveria ja on aina hyvällä tuulella. Aake on tyyppi, josta kenelläkään ei ole pahaa sanottavaa – ei edes vastustajilla. Vaikka Aake pelaa kovaa, niin hän tekee sen puhtaasti ja vilpittömällä mielellä. Positiivinen ja tunnollinen kaveri. Kannustaa kaikkia, eikä anna pienen takaa-ajo asemankaan masentaa, vaan tsemppaa kaikkia parhaaseen suoritukseen. Reilu pelimies!
Ilkka Hauska -kiertopalkinto myönnetään vuoden JUNNUBandypelaajalle ja JUNNUBandytoimijoiden yhteisellä päätöksellä tämä upea kiertopalkinto ojennettiin tänä vuonna Oula Kettuselle. Oulasta mainittiin pelaajana mm. seuraavaa: Esimerkillinen joukkuepelaaja. Tehopisteet. Ahkera harjoituksissa kävijä. Keskeinen hahmo P11-joukkueessa. Reipas ja hyväntuulinen joukkuepelaaja. Tehokas maalikanuuna! Nöyrä raataja kentällä, joka paukutti 70% P11 maaleista – silti ei röyhistele omilla suorituksillaan. Pelaa joukkueelle ja oli aina harjoituksissa mukana.
P13
Veiterällä ei tällä kaudella ollut omaa P13-joukkuetta, mutta Veiterän lisenssin omaavia pelaajia oli mukana muissa joukkueissa ja P15-ryhmässä. P13-ikäisten palkinnot menivät näin:
Paras pelaaja: Veikka Kotoneva. Veikka lähti rohkeasti mukaan PaVen P15-joukkueeseen ja esitti siellä rohkeaa pelaamista ja huikeaa kehitystä kauden aikana. Veikalla on edessään hyvä tulevaisuus jääpallossa ja nuorena pelaajana hän on ottanut merkittäviä askelia.
Vuoden harjoittelija: Joni Lehti. Ensimmäinen jääpallokausi. Aloitti nollasta ja kehittyi huimasti kauden edetessä ja aina harjoituksissa.
Vuoden tsemppari: Ilmari Tiainen. Ilmarin paidan alla sykkii iso vihreä sydän.
P15
Pasa/Veiterän P15-joukkueen valmennuskaksikko Eetu Nikkinen ja Juuso Kärmeniemi olivat päätyneet seuraaviin valintoihin, seuraavin perustein:
Vuoden kehittyjä: Eelis Mettovaara. Eelis otti kauden aikana jättiharppauksen luistelussa ja pelaamisessa nousten joukkueessa tärkeäksi runkopelaajaksi.
Vuoden joukkuepelaaja: Elmeri Hämäläinen. EeHoon motivaatio jääpalloon on korkealla tasolla. Pitkästä treenimatkasta huolimatta Elmeri harjoittelee tunnollisesti ja peleissä on valmentajan ihannepelaaja toteuttaen valmentajan toiveita tinkimättä.
Paras pelaaja: Samppa Äikäs. S17 on joukkueen moottori, joka rakentaa peliä ja kantaa vastuuta niin maalinteosta kuin puolustuksesta.
P17
Suomen mestaruuden voittaneesta P17-joukkueesta olisi voitu palkita koko joukkue. Pitkällisten pohdintojen jälkeen valmennusryhmä Jouni Huuhtanen ja Jarmo Kyllönen olivat päätyneet seuraaviin nimiin, joiden kaikkien kohdalla perusteena mainittiin ”asenne ja raataminen”: Topi ”Muuri” Pesonen, Riku ”Äijä” Ikävalko ja Kerkko ”Työmyyrä” Äikäs.
P21
Kauden pronssimitaleihin päättäneen P21-joukkueen valmentaja Otso Ikävalko ja joujo Ilkka Japola palkitsivat pelillisistä ansioista Pyry Kunnaksen ja Tero Liimataisen sekä P21-joukkueen tunnustuksella nuoren, vuonna 2000 syntyneen Ville Hämäläisen. Ville kuuluu lohilahtelaisten Hämäläisten veljessarjaan Joonatanin ja Elmerin kanssa…
Veiterän vuoden junioripelaajan palkinnolla, Eino Sinkko -pokaalilla palkittiin P17- ja P21-joukkueissa sekä P17-maajoukkueessa pelannut Kalle Pesonen. Hän oli aivan keskeinen pelaaja P17 Suomen mestaruuden voittaneessa joukkueessa, oli mukana P21-joukkueessa ja ratkoi henkilökohtaisella taidolla Suomelle P17MM-kisoissa pronssimitalin.
Edustusjoukkue
Edustusjoukkueen perinteiset palkitsemiset, Vuoden kehittyjä, Taistelijan malja ja Maalitykki jaettiin luonnollisesti myös. Edustusjoukkueen valmentaja Tuomas Erkkilä oli pohdinnoissaan päätynyt seuraaviin valintoihin:
Vuoden kehittyjä: Tero Liimatainen. Tepi osoitti omalla panoksellaan huikeaa kehitystä kauden edetessä nousten yhdeksi edustusjoukkueen tärkeimmiksi pelaajiksi kauden aikana. Tepi saavutti M21-maajoukkueessa MM-pronssia.
Taistelijan malja: Topi Peuhkuri. Maalivahti voi omalla esimerkillään nostaa joukkueen taistelutahtoa pelin aikana. Topin esimerkki tarttui usein muuhun joukkueeseen ja hänet valittiin usein myös joukkueen parhaana pelaaja. Peuhkuri valittiin Bandyliigan tammikuun pelaajaksi ja hän pelasi M21 MM-kisoissa Suomen ykkösmaalivahtina.
Maalitykki-palkinto: Tomi Hauska. Vuodesta 1986 jaettu joukkueen tykki-palkinto myönnetään joukkueen arvokkaimmalle pelaajalle, joka on omalla panoksellaan kannatellut joukkuetta läpi kauden – kuivaharjoituskaudelta ratkaisupeleihin. Tomi on vuosia ollut myös A-maajoukkueen runkopelaaja ja oli voittamassa riemastuttavaa hopeamitalia Uljanovskin MM-turnauksessa.
Tilaisuuden juhlallisena päätöksenä jaettiin Vuoden Veiteräläinen-pokaali. Seuran hallituksessa asiasta käytiin monivaiheinen keskustelu, jossa nousi esiin monia hyviä ehdokkaita. Keskustelussa käytiin läpi seuran toiminnan kannalta tärkeitä tukijoita, uutteria kenttätyöntekijöitä ja muita hyviä ehdokkaita.
Keskustelussa päädyttiin varsin pian siihen, että Veiterän Veteraanijoukkue edustaa hienolla tavalla lappeenrantalaista jääpallokulttuuria: Veteraanit ovat aktiivinen ryhmä jääpallosta tuttuja ”vanhoja herroja”, jotka järjestävät talkoita, järjestävät kansainvälisen veteraaniturnauksen kauden alussa, osallistuvat old boys -turnauksiin ulkomailla ja näin olleen toimivat hienona esimerkkinä nuorille veiteräläisille, että meille tärkeää lajia voi harrastaa hyvässä seurassa hieman varttuneempanakin.
Tilaisuuden jälkeen haastatteluun kaapatut Kalle Pesonen ja Tero Liimatainen kertoivat kuulumisistaan näin:
Uusi kausi edessä, työt alkaneet
Seuran joukkueet ovat aloittaneet harjoittelun jo tulevaa kautta varten. Moni junioripelaaja harrastaa monipuolisesti jalkapalloa, pesäpalloa tai muuta kesälajia jääpallon ohella.
Veiterä tulee järjestämään nuorten jääpalloleirin Lappeenrannassa kesäkuussa. Leiri on suunnattu P11–P15-ikäisille. Leirin vetäjinä toimii seuran valmentajia sekä P21-nuoria. Leiristä tiedotetaan näillä sivuilla sekä seuran FB-sivulla hieman myöhemmin.
Veiterä toivottaa kaikille jääpalloihmisille oikein mukavaa kesää ja toivottaa uudet harrastajat mukaan lasten ja nuorten joukkueisiin – lisätietoja joukkueiden toiminnasta saa näppärästi www-sivuilta.
–Bandytoimitus
Ta Äikäs