Viimeisellä Bandyliigan runkosarjan kierroksella Veiterä sai vieraakseen Porvoon Akilleksen. Nuorekas vierasjoukkue oli saanut konkareita riveihinsä, mutta Veiterä-leirissä oli taatusti budjetoitu tästä pelistä 2 pistettä. Pisteitä tarvitaankin, koska aiemmin päivällä HIFK odotetusti voitti oman pelinsä OLS:ia vastaan, ja JPS haki pisteet Porista. Perjantaina alkavaan ylempään loppusarjaan runkosarjan pisteet jäävät voimaan, joten kotietua ja jopa ylemmän loppusarjan piikkipaikkaa ajatellen pisteitä ei sopisi pudotella tässä ottelussa.

Rapsakassa 20 asteen pakkasessa pelattu tarjosi paikalle vaivautuneille jännitettävää loppuun asti sekä ottelutapahtumien että jään kunnon suhteen. Ottelun piti alkaa alunperin klo 15.00, mutta railot jäässä aiheuttivat sen, että peli pääsi alkamaan vasta klo 15.45. Avausjaksolla Veiterä hallitsi peliä, mutta vaaralliset paikat jäivät vähiin. Akilles kävi vastahyökkäyksillä pari kertaa jo vaarallisesti Topi Peuhkurin (KT-Shelter) maalilla, ja 12. minuutilla Akilles sai riistettyä pallon keskialueella Veiterän vähän tyhmän syöttelyn seurauksena. Linjan taakse nostetun pallon saanut Filip Svennas jekutti vielä Topinkin maalilla ja tilanne 0-1 vieraille. Kymmenen minuuttia myöhemmin verkko soi taas, kun Joakim Nordström tälläsi kulmasta navakan toimituksen. Eka puoliajalla jäätä piti taas kerran paikkailla, ja joukkueet ohjattiin koppiin jo ennen nelivitosen päättymistä. Asiantuntijaraadin mukaan jään alla oleva matto on kuprulla, ja onttoja kohtia löytyy ympäri kenttää. Lisäksi jää tuntuu kestävän vain puolituntia rasitusta ja sitten alkaa yhä vaan isompia railoja löytymään. Liikuntatoimella riittää varmasti mietittävää, miten kenttä saadaan kuntoon, jos Veiterän pelit jatkuvat säiden lämmetessä.

Toinen puoliaika aloitettiin harvinaisesti erotuomaripallolla, koska ensimmäinen puoliaika oli kesken, ja joukkueet hyökkäsivät edelleen samaan suuntaan kuin avauspuolikkaalla. Tähän saumaan Veiterä sai kuin saikin varsinaisen pukukoppimaalin, kun maalille noussut Mölli Laibert (OmaSp) sai sudittua maalivahdin kerran jo torjuman pallon viimein vieraiden nuottaan. Pian vaihdettiin päätyjä ja Veiterä jatkoi tehottoman näköistä painiaan hyvin ryhmittäytynyttä vierasta vastaan. 58 minuuttia oli mittarissa kun Veiterä sai tuotua pallon Akilleksen kaaren tuntumaan, ja pallo jäi hieman onnekkaasti pyörimään keskelle kuin tarjottimelle, ja Aksi Seppänen (Ravintola Lalo) pääsi esittelemään tuttua laukaustaan, tilanne tasan 2-2.

Viisi minuuttia ennen loppua Veiterän hallinta sai palkintonsa, Eetu Peuhkuri toi pallon tuttuun tyyliinsä Akilleksen alueelle, ja sopiva muutaman metrin syöttö kärkeen Matias Valtaselle (Gallery Tarvainen), joka pääsi sen verran irti puolustajasta, että pystyi ujuttamaan maalivahdin alta laukauksensa verkkoon. Akilles protestoi paitsiota, mutta tuomaristo oli jo päätöksensä tehnyt. Lopussa Akillekselle tuli vielä yksi paikka, mutta siitä selvittiin kotiyleisön huokaillessa.

Päävalmentaja Joonas Ylä-Outiselta (Tilikarelia) saatiin kommentit sunnuntain ottelusta:

”Avausjakso oli meiltä luokattoman huono esitys. Se oli halutonta, näennäistä pelaamista, josta puuttui oikeastaan kaikki ne asiat, joita voittavaan pelaamiseen vaaditaan. Kamppailupelaaminen, aktiivisuus, syöttöjen laatu ja intensiteetti puuttuivat täysin ja silloin se on juuri tuon näköistä pelailua. Enkä missään nimessä halua ottaa Akillekselta mitään pois, he olivat avausjaksolla selkeästi parempi joukkue ja oli meidän onni, että peli ainoastaan 2-0 koppiin lähdettäessä.
Tauon aikana saimme oman päämme sisällä tehtyä muutoksen ja saimme huomattavasti enemmän energiaa ja päättäväisyyttä peliimme ja pikkuhiljaa ottelu alkoi kääntymään meidän suuntaan. Akilleksella oli toki omat paikkansa tehdä muutama lisämaalikin, mutta onnikin oli ajoittain meidän puolella toisella jaksolla ja saimme kairattua itsellemme erittäin tärkeät pisteet jatkon kannalta.
Tästä ottelusta saimme erittäin hyvää oppia jatkoa varten siitä, mitä asioita voittaminen tässä sarjassa vaatii ja uskon että tämä toimi hyvänä herätyksenä pelaajille ja ennen kaikkea valmennukselle jatkon kannalta.”

Näin Veiterä selvisi runkosarjassa toiseksi, ja saa ylempään loppusarjaan 2 kotiottelua ja yhden vierasreissun. Ottelut jatkuvat jo alkavalla viikolla lauantaina 7.2, jolloin Botnia saapuu Kisapuistoon. Ylemmän jatkosarjan jälkeen kaksi parasta joukkuetta pääsevät suoraan välieriin, ja sijoilla 3-4 olevat kohtaavat alemman loppusarjan kaksi parasta puolivälierissä. Otteluohjelma löytyy tästä linkistä:

https://finbandy.torneopal.fi/taso/sarja.php?turnaus=sjpl_2526&sarja=MBL&lohko=2

Ottelupöytis on täällä: https://finbandy.torneopal.fi/taso/poytakirja.php?otteluid=23555

Veiterä - Jääpalloseura Lappeenranta
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.