Veiterän Veteraanit päättivät ja avasivat kauden

Kevään koronarajoitukset estivät myös Veiterän Veteraanijoukkueen pitämästä omia mailanpainajaisia keväällä. Nyt, lokakuun alussa päästiin vihdoin kokoontumaan ja samalla luotiin suuntaviivoja tulevaan ikämiesjääpallon kauteen.

Veteraanit olivat kokoontuneet mukavaan illanviettoon Vehkataipaleen Metsästysseuran hienolle majalle. Iltaa vietettiin muistellen viime talven tapahtumia: perinteinen Old Boys -turnaus järjestettiin jo IX. kerran ja sen todettiin sujuneen hyvin.

Eräs viime talven kohokohta oli pelimatka Osloon. Siellä kohdattiin kaksi isäntäkaupungin joukkuetta, kannustettiin Suomen naisten maajoukkuetta MM-kisoissa, ajeltiin metrolla ja tutustuttiin Holmenkollenin ihmeisiin.

Petri Siivo: on kunnia olla vieraana

Veiterän vastavalittu pj., Petri Siivo (61 v.) toi seuran hallituksen tervehdyksen Veteraaneille. Petri totesi puheessaan, että Veiterän Veteraanijoukkueen toiminta on esimerkillistä yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuutta, jossa pelikaverista välittäminen, reipas huumori ja tavoite liikunnalliseen elämäntapaan ovat kaikille tärkeitä arvoja.

Petri kiitti puheessaan myös väistyvää puheenjohtajaa Martti Tepposta ja lahjoitti hänelle seuran puolesta tyylikkään muistolautasen. Martti Tepposen johdolla Veiterä on jälleen nostettu suomalaisen jääpallokartan keskiöön. Martti kertoi omassa kiitospuheessaan ajatuksiaan urheilusponsoroinnin tavoitteista ja keinoista päämäärän saavuttamiseksi: kaikki ei johdu vain taloudellisista resursseista, vaan menestyvä joukkue kaipaa myös hyvää henkilökemiaa.

”Vahdinvaihto”. Veiterän puheenjohtajat, entinen ja nykyinen, Martti Tepponen (vas.) ja Petri Siivo vaihtoivat kuulumisia hymyssä suin.

Pasi Smolander vuoden Veteraaniksi

Veteraanijoukkueen vuoden pelaajaksi, ”Vuoden Veteraaniksi” nimettiin Pasi ”Smola” Smolander. Hänet tunnetaan kovaluisena pakkina, joka ei anna vastustajalle liikaa tilaa hääriä Veiterän maalinedustalla – sekä takaläpällisistä luistimista läpi vuosikymmenten.

Veiterän vuoden Veteraani 2020: Pasi Smolander.

Samalla Veiterä muisti vuosipäiviään viettäviä Jukka ”Tiri” Tikkosta (60 v.) ja joukkueen ikäpresidentti Paavo Ohrimovitschia, joka täytti kauden aikana kunnioitettavat 80 vuotta. Mainittakoon, että Paavo on esiintynyt ensimmäisen kerran Veiterän edustusjoukkueen paidassa kaudella 1964–65.

Ikäpresidentti: Paavo Ohrimovitsch 80 v.

Uuteen kauteen rauhallisin mielin

Veiterän Veteraanijoukkueen kausi on jo alkanut maanantai-jumpalla ja jäävuoroja odotellaan jälleen isolta jäältä. Kahdesti viikossa Veteraanit kiitävät – omalla vauhdillaan – Kisapuisto tekojäällä.

Joukkue kuten koko Veiterän organisaatio seuraa huolella tautitilanteen kehittymistä. Toimintaa suhteutetaan tilanteen mukaan. Tapahtumia ja pelejä järjestetään sen mukaisesti kun se ilman ongelmia on mahdollista.
– Kauteen lähdetään luottavaisesti ja rauhallisin mielin, kertoo joukkueenjohtaja Markku ”Make” Haikala.

Yhteiskuvassa palkitut Pasi Smolander (vas.), Jukka Tirkkonen 60 v,. Veiterän pj. Petri Siivo ja Paavo Ohrimovitsch 80 v.

 

*   *   *