BL: Veiterä – Narukerä 4–6 (3–5)

Kisapuistossa pelattiin ennakolta kotijoukkueelle vaikea ottelu Porin Narukerää vastaan. Kerä vieri karkuun ensimmäisen jakson kirimaaleilla vaikka kotijoukkue oli pallollisena aktiivisempi.

Kotijoukkueen valmentaja Tuomas Erkkilä manasi pelin jälkeen, että oman joukkueen lepsu asenne ja tilannekovuus ratkaisivat voiton porilaisille.

Veiterä meni ottelussa jo 3. minuutilla Manu Puumalaisen litikäisellä 1–0-johtoon, mutta Kerä tuli pian tasoihin ja kiristi ohi. Kolmella Tomi Mustosen maalilla ja yhdellä Aleksi Lindqvistin maalilla porilaiset hankkiutuivat 5–3 -puoliaikajohtoon. Veiterän osumista vastasivat Tomi Hauska ja Sasu Söderholm.

Toisella jaksolla Narukerä nosti karvausta ja se piti Veiterän pelin rakentamisen ahtaalla. Veiterä oli kuitenkin yritteliäämpi ja pyrki monipuolisella pelillä, välillä jäissä, välillä nostamalla, viemään peliä Narukerän päätyyn. Ottelussa tuomittiin Veiterälle peräti 14 kulmuria, mutta niistä (ja niiden jälkitilanteista) saatiin vain yksi maali (4–6, Tero Liimatainen). Kerä-veskari Joni Rintala oli tänään hyvä.

Veiteräpäädyssä puolestaan Topi Peuhkuri torjui hyvin ja hänet palkittiinkin kotijoukkueen parhaana. Peuhkuri torjui mm. rankkarin ja sitä seuranneen jälkitilanteen ilmiömäisellä ketteryydellä. Toisen jakson hyvästä otteesta huolimatta Veiterän peli törmäsi tänään Narukerän vahvaan keskuspuolustukseen ja selviä maalintekopaikkoja ei saatu aikaan – monista kulmureista huolimatta. Todettakoon, että Kerä sai 9 kulmalyöntiä ja osui niistä kertaalleen.

Ottelun jälkeen Tuomas Erkkilä sanaili näin:

Pelit jatkuvat huomenna sunnuntaina klo 13:00 OLS:aa vastaan. OLS tasasi lauantaina pisteen Jyväskylässä, joten tiukka ottelu on tiedossa keltapaitoja vastaan.

Muistetaan myös, että tämän kauden Tapaninderby pelataan 26.12. Kisapuistossa ja tuolloin vastaan luistelee tutusti Mikkelin Kampparit.

Tervetuloa kannustamaan Veiterä voittooon!

–Bandytoimitus

 

 

Recent Comments

Ei kommentteja.
Viimeisimmät kommentit
    Veiterä - Jääpalloseura Lappeenranta
    Evästeasetukset

    Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.