Bandyliigan semifinaalit alkoivat Lappeenrannassa kotitappiolla. Ottelussa kovalla tahdolla ja taistelulla HIFK saavutti arvokkaan vierasvoiton. Veiterän tavaramerkkinä ollut hyvä luistelu ja vauhdikas pallonhallinta jäi piiloon. HIFK:lla on nyt kotietu kohti finaalia.

Veiterä – HIFK 5—6 (2—3)
kulmat: 6/1 10/1

Veiterä oli saanut levätä puolivälierävaiheen, ja vastaan välierissä tuli kauden aikana tiukkoja pelejä pelannut HIFK. Aiemmat ottelut olivat olleet hyvin tasaisia, joten Kisapuistoon saapunut runsaslukuinen yleisö osasi odotella tasaista avauspeliä. Jääkin oli saatu hiottua huippukuntoon, myös sää oli kohdillaan.

Veiterä oli hieman muokannut kentällisiään ja peliin lähdettiin kahden kärjen taktiikalla.

Pelin alussa vierasjoukkue tuli kovalla rytinällä heti Veiterän alakerran kimppuun. Tämä oli varmaan päävalkka Ylä-Outisen porukalla, kun heti lähdettiin pitkillä avaamaan. Avauskympin vaarallisin paikka oli Hifkillä, mutta pallo onneksi osui vain tolppaan.

Vierailla riitti tilanteita ja vaarallisimman pelasti Jääpallokuningattaren (?) parturikäsittelyssä ollut Juuso ”Sneikki” Kärmeniemi (Marina Saimaan Portti). Kun 20 minuuttia oli täynnä, niin ei Sneikkikään voinut mitään, kun vieraiden tehomies Aku Ojanen pääsi pamauttamaan kaaren sisältä avausmaalin. Veiterä sai tästä hieman lisävirtaa, ja laidalta Veeti ”Venku, Venkula, Hyvis” Hyvärinen (Bonum) pääsi polkemaan HIFK:n alueelle ja Matias ”Pale” Valtasella (Gallery Tarvainen) oli helppo työ tasoittaa ottelu. Turhaan ei Hyvärisen kuva ollut päivän mullikassa otteluennakossa.

Ottelu jatkui vieraiden lievässä hallinnassa, josta seurauksena Hifkille vapari Veiterän kaaren tuntumasta. Vaikka lyöjä epäonnistui, niin kotijoukkue nukkui tilanteessa pahemman kerran ja Ojanen pääsi yllättämään vähän halvan oloisesti vieraat uudelleen johtoon.

Tämän jälkeen vieraat painostivat edelleen, mutta Aleksi Aksi Seppänen (Ravintola Lalo) pääsi onneksi katkomaan syötön ja napakalla lyöntilaukauksella tilanne oli taas tasan. Tauolle mentiin kuitenkin vieraiden johdossa, kun kokenut Tommi Niittylä löi kulmasta vieraille kolmannen osuman. Avauspuolikas vieraiden nimiin ansaitusti.

Ensi jakso kertoi pelin kuvan: Veiterä yritti rakentaa peliä kovan vastustajan paineen alla. Eihän siitä oikein mitään tullut. Samalla HIFK:n suoraviivaivainen peli osoitti tehokkuutensa: he eivät suotta hautoneet palloa omalla puolikkaalla, vaan suoraviivaisesti kohti Veiterän maalia. Olikohan HIFK:lla edes yhtään jättöpalloa ensimmäisellä puoliskolla? (Toisella saatettiin nähdä kaksi?)

Veiterän osalta pelattiin koko ottelu ilman jäähyjä – sen verran kiltisti Veiterän puolustus (Kärmeniemi, Laibert, V. Hauska) pelasivat. Mutta silti: aivan kuin joukkueella ei olisi ollut kärkipelaajia lainkaan?

Veiterän kiri ei piisannut

Toinen puoliaika alkoi Seppäsen hyvällä laukauksella, mutta HIFK:n maalilla Eelis Laitinen kesti. Pari minuuttia tästä, niin pallo jäi pyörimään Veiterän maalin tuntumaan ja lopulta pallo oli verkossa tilanteen ollessa jo 2—4. Tässä vaiheessa alettiin katsomossa tuumia, että noinkohan nähdään taannoisen HIFK-ottelun toisinto, ja niin alkoikin näyttää, kun Tomi Hauska (OmaSp) tarjoili maalin eteen vastahyökkäyksen päätteeksi Valtaselle toisen tuhannen euron paikan. Pallo varmasti reppuun ja oltiin taas maalin päässä.

Tässä vaiheessa ottelutapahtumat alkoivat tasaantua, vaikka Veiterä ei saanut enää huipputilanteita. 64 minuuttia oli kellossa, kun HIFK sai aikaan kovan mylläkän, ja maalikin siirtyi pari metriä ollen lopulta vinossa. Vieraat saivat tilanteessa pallon maaliin, ja kovan pulinan päätteeksi maali hyväksyttiin. Tuomaristo katsoi ilmeisesti Veiterän pelaajan siirtäneen maalia, joten hylkäykselle ei löytynyt perusteita.

Tästä mentiin muutama minuutti ja oli jälleen kotijoukkueen vuoro onnistua: kapteeni Ere Verhelä (LähiTapiola) flippasi pallon ja nyt oli Janne Hauskan (OmaSp) vuoro tehdä kiintiömaalinsa.

Ottelutapahtumat jatkuivat tasaisina, eikä kummallakaan ollut aivan huippupaikkoja, mutta Veiterän oli pakko nostaa ukkoja ylös vähän riskilläkin. Ja kun alas jäi tilaa, niin HIFK:n nuoriso-osasto käytti paikkansa: Kivenjuuren veljeksistä Lauri pääsi ajamaan vapaasti maalille, eikä Saku Herraselle jätetty mitään mahdollisuuksia.

Osa Kisapuiston yleisöstä taisi jo luovuttaa tässä vaiheessa ja suunnata ajokilleen ennen ryysistä, mutta niin vain vielä hyvän paineen jälkeen saadusta kulmasta Joonas Peuhkuri (Nordic Interim) kavensi nätillä lyönnillä eron yhteen maaliin. Lisäaikaa tuli 2,5 minuuttia, mutta rehellisesti pitää sanoa, että HIFK:llä ei suurempaa hätää ollut lopussa, ja näin avauskiinnitys helsinkiläisille.

Lappeenrannan Energian energisimpien pelaajien palkinnot ojennettiin tänään kovasti kotijoukkueen puolesta raataneelle Ere Verhelälle ja vierasjoukkueen Lauri Kivenjuurelle.

Ottelupöytis

Ylä-Outinen kummissaan

Pelin jälkeen päävalmentaja Joonas Ylä-Outinen pohti kommenttejaan pitkään:
– Tänään hävittiin oikeastaan juuri niihin asioihin, mihin ennen peliä kiinnitettiin HIFK:ssa huomiota.
– IFK voitti enemmän irtopalloja kuin me, ja sai niistä luotua omat maalipaikkansa. Meillä taas omassa pallollisessa pelaamisessa oli muutamia hyviäkin asioita, mutta parannettavaa jäi syöttöjen laadun ja pelin rytmityksen kanssa.

Ylä-Outinen näkee kuitenkin, että Veiterällä on hyvät mahdollisuudet kiriä tasoihin ja saada jälleen kotietu tiukassa sarjassa Veiterälle:
– Muutamia pieniä asioita kun parannamme lauantaille, niin tulos on varmasti myös meille mieluisampi.

JPS matkalla kotifinaaliin?

Samaan pelatussa toisessa semifinaalissa JPS teki selvää Narukerästä, joka purkautui jo 20 minuutin jälkeen: peli oli 4—0 ja Game Over porilaisten kannalta. Joko eväät on syöty? Viitaniemessä voidaan alkaa valmistautua finaalitapahtuman järjestämiseen…?

Veiterän ja HIFK:n välinen ottelusarja jatkuu Helsingin Brakulla lauantaina. Ottelu alkaa klo 15. Nyt kaikki etäveiteräläiset kannustamaan Veiterä voittoon!

Kolmas semifinaaliottelu pelataan Kisapuistossa ke 5.3., jolloin peli alkaa klo 19.

Bandytoimitus, kotikentän kirjeenvaihtajan silmin nähden
Kuvat: Veiterämedia

Recent Comments

Ei kommentteja.
Viimeisimmät kommentit