Vaikka ottelu oli sarjataulukon kannalta merkityksetön, niin se ei ollut merkityksetön: JPS ja Veiterä ovat edenneet suoraan välieriin, joiden vastustajat selvitellään tulevien viikkojen aikana. Tänään nähtiin, että JPS:n kanssa pitää olla tarkkana – toisaalta se mitä tarkoittaa maltti, kokemus ja pallollisen pelin hallinta.

JPS – Veiterä 7—8 (3—5)

Ylä-Outinen: Viisi voitettua ottelua putkeen

Pelin jälkeen Veiterän päävalmentaja Joonas Ylä-Outinen kertoi, että vaikka pelillä ei sarjatilanteen kannalta ollut merkitystä, niin kaasu pohjassa pelattiin:

– Joo, kyllä oli. Alkuun haluttiin tarkoituksella ottaa ensimmäiset 20 minuuttia todella matalalla puolustuksella ja sen jälkeen sovitusti annettiin kova paine loppuaika. Vähän testattiin miten JPS siihen reagoi, kertoi Ylä-Outinen.
– Meidän oma pallollinen tekeminen oli todella heikkoa ja menetimme jatkuvasti pallonhallinnan JPS:lle. Sen takia jouduimme puolustamaan pitkiä aikoja syvällä omalla alueella.
– Kuitenkin 3—0-tilanteen jälkeen joukkue toteutti pelisuunnitelmaa erinomaisesti ja annoimme sovitusti vastustajalle kovan paineen loppupuoliajan ja sitä kautta saimme JPS:n pelin aika sekaisin, summasi Joonas Ylä-Outinen ensimmäisen jakson meininkiä.

Toisen puoliskon pelissä päävalmentaja näki hieman petrattavaa:

– Toinen jakso oli 75 minuutille asti meiltä erinomaista pallollista pelaamista, mutta sitten aloimme hieman sooloilemaan ja päästimme JPS:n turhaan peliin mukaan.
– Hienoa tietysti päättää jatkosarja viiden voitetun ottelun putkeen, mutta erittäin tyytyväinen tänään siihen että tänään pelin päätavoitteena oli parantaa omaa pallollista pelaamista ja siinä mielestäni onnistuimme erinomaisesti, kiitteli Ylä-Outinen miehistöään.

Veiterän maalarit tänään:

Esko Liukkonen (LOAS) x 3
Aleksi Seppänen (Ravintola Lalo) x 2
Joonas Peuhkuri (Nordic Interim)
Valtteri Hauska (Konepalvelu Heiniluoto)
Christian Laibert (Kuusitunturi)

Kaikkiaan pelin kuva oli seuraava: JPS aloitti erittäin aggressiivisesti ja piti kovan karvauspelin ansiosta Veiterän lähtötelineissä ensimmäisen 17 minuutin aikana. Veiterän maltti ja pelisilmä kuitenkin pitivät ja minuuttien 21—27 aikana Veiterä ampui neljä maalia. JPS-valmennus ehkä vähän hätääntyi ja otti aikalisän 827. minuutin kohdalla). Heti sen jälleen Veiterä pamautti kulmurista taukonumerot 3—5.

Toinen jakso alkoi maltilla: ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin ei oikein tapahtunut mitään, mutta sitten: 56. minuutilla Aksi Seppänen ja 57. minuutilla Eki Liukkonen veivät Veiterän jo 4—8-johtoon. Peli oli kokolailla Veiterän hallussa.

Ottelun loppupuolella JPS tuli jo maalin päähän Aki Mannisen ja kahdella Joonas Hiltusen maalilla. Lopussa (ajassa 89:35) Veiterä-veskari Saku Herranen (Lappeenrannan Energia) torjui ratkaisevan tuntuisesti Jampe Erosen puolittaisen läpiajon. Ottelun päättyi Nico Nevalaisen sivaltamaan kulmuriin, jonka Veiterä-skipper Ere Verhelä (LähiTapiola) söi välipalaksi. Päätuomari Pete Kuusela veti hyvän iltapuhteen, joskin JPS-Median ansiokkaassa web-striimissä huomattiin yksi virhe, josta Veiterälle olisi pitänyt vislata rankkari. Ja välillä Veiterän maalilla torjui Kankkunen, mutta sattuuhan sitä. Kaikkiaan hyvä ja tasapainoinen, ennen muuta asiantunteva selostussuoritus Elli Tammilehdolta.

Kaikkiaan hyvää oli ottelussa myös se, että ainakin yhtä Vallu Hauskan ottamaa mustelmaa lukuun ottamatta pelaajisto pysyi kunnossa ja mitään loukkeja ei tullut valmennuksen harmiksi. On helppo arvella, että näin ajatellaan myös JPS:n kopissa.

Vaikka ottelussa ei varsinaisesti ollut enää panosta, niin kyllä tämä askelmerkit antoi keväälle: Veiterän peli paranee kaiken aikaa ja keskialueen pallollinen peli on edelleen Veiterän vahvuutena, kun lähestytään kovimpia ratkaisupelejä.

Näin edettiin:

9 min JPS 1—0 / Joonas Hiltunen, Köli Liukkosen syötöstä.
16 min JPS 2—0 / KL: Aki Manninen löi Nikke Tuhkasen tarjoilusta suoraan.
17 min JPS 3—0 / Liukkonen. Tässä vaiheessa JPS:n ylähäsy oli todella vanhaa.
21 min Veiterä 3—1 / Joonas Peuhkuri; tämä oli käytännössä eka kunnon hyökkäys Veiterältä.
24 min Veiterä 3—2 / Aksi Seppänen littasi Janne Hauskan (OmaSp) esityöstä.
24 min Veiterä 3—3 / Eki Liukkonen riparista lyömällä.
27 min Veiterä 3—4 / Vallu Hauska tinttasi 4-paikalta pallon kattoon.
JPS: aikalisä.
29 min Veiterä 3—5 / Eki toistamiseen, nyt lyönti kaaren tuntumasta. Veiterän ylähäsy toimi.
1-jakson loppu: JPS pääsi hieman peliin mukaan.

Tauko

2-jakson alku, 45—55 min ei tapahtunut oikein mitään, tarkkaa peliä.
56 min Veiterä 3—6 / Aksi haistoi harhasyötön ja vei pallon maaliin.
58 min Veiterä 3—7 / Mölli Laibert iski kaaren takaa Tomi Hauskan (OmaSp) jätöstä. Hyvä, koko kentän hyökkäys, tuttua Veiterää!
61 min JPS 4—7 / Nevalainen, lyöntimaali.
71 min Veiterä 4—8 / Eki Liukkosen kolmas: namuttelua Aksin kanssa JPS-harhasyötöstä.
74 min JPS 5—8 / Aki Manninen päätti riparista kulmurin jälkitilanteesta.
76 min JPS 6—8 / tutkapari Hiltunen—Nevalainen onnistuivat.
80 min JPS 7—8 / Hiltusen kolmas: nyt ohjasi ilmasta Erosen tarjoilusta.
Veiterä: aikalisä.
85 min JPS jäähy (Niiranen, 10 min).
90+ min Veiterä jäähy (Laibert, 10 min).
91:31 Game Over / Kuusela.
Kulmat: JPS 16(2) / Veiterä 7(1)
Jäähyt: JPS 10 min, Veiterä 10 min

Tarkemmat sekunnit ottelupöytäkirjasta

Veiterä vetäytyy nyt viimeistelemään kuntoaan ja hiomaan pelillisiä kuvioita ennen välieräsarjaa.

–Bndtmts, kuvat: Veiterä-media

Recent Comments

Ei kommentteja.
Viimeisimmät kommentit