P15 PaVe päätti kauden voitokkaasti – katso kuvat ja valkkahaastattelu
Kaukalopalloa:
PaVe – Lauritsalan Visa/punainen 4–3 (1–1) (RL)
Lauritsalan Visa/valkoinen – PaVe 3–10 (2–3)
Pasa/Veiterä yhdistelmäjoukkue päätti kautensa Lauritsalan Visan järjestämään kaukisturnaukseen ja joukkueen saunailtaan. Päivällä pelattiin kaksi voitokasta ottelua LaVi:n ryhmiä vastaan ja illalla vedettiin kausi pakettiin palautekeskustelun, saunomisen ja bandyn puhumisen parissa. Toki osa illanviettoväkeä nautti myös VSK:n mestaruudesta Ruotsin puolella…
Päivän pelit osoittivat, että vaikka jääpallopoikien mailankäsittely ei ollut aivan niin taitavaa, niin luistin liikkui mallikkaasti. Melko objektiivisesti voi sanoa, että PaVen poikien liike oli sen verran vauhdikasta tänään, että LaVi kaatui nimenomaan pelinopeuteen ja PaVen vauhtiin.
Toki joukkueet olivat kohdanneet toisensa sekä kaukalossa ja isollakin jäällä kauden aikana, mutta nyt oli tosi kyseessä. Toimitsijapöydälle oli ladattu sen verran hienot mitalit ja pokaalit, että voitto kiinnosti kaikkia.
Ensimmäinen ottelu oli jännittävä, joka ratkesi vasta rankkareissa. Lauritsalan Visan punainen ryhmä puolusti hienosti ja heidän maalivahti oli todella hyvä: hän torjui ainakin viitisentoista varmanoloista maalipaikkaa, joissa normaalisti (siis isoon maaliin pelattaessa) Leevi, Samppa, Veeti, Eelis ja Eppu olisivat vaivatta vipanneet pallot paikoista reppuun. LaVin maalivahti oli kiistatta ottelun hahmo.
Peli päättyi 3–3 ja siitä mentiin rankkareille. PaVelta onnistuivat Samppa Äikäs ja Eppu Puumalainen maalinteossa – erityismaininta menee PaVen Eero Huomolle, joka torjui kaksi vaikeaa rankkarivetoa polkkareillaan. Eeron venymiset tärkeällä hetkellä takasivat avausvoiton.
Turnauksen toisessa ottelussa kohtasivat Lauritsalan Visan punaisten ja valkoisten ryhmät. ”Jäsentenvälisessä” ottelussa punainen oli etevämpi numeroin 6–2.
PaVen toinen peli oli LaVin valkoisia vastaan, jotka joutuivat ”tuleen” oman lohkopelinsä jälkeen. Ottelun alku osoitti, että PaVe oli potkun edellä. Ensimmäinen erä oli kuitenkin suhteellisen tasaista vääntöä ja vasta toisen erän toisella minuutilla Eemeli Metelisen tekemä 4–2-osuma vei PaVen karkuteille. Pelin lopussa PaVen onnistui tekemään reilunoloisen eron ja näin kultaiset mitalit ripustettiin PaVen pelaajien kaulaan.
Ottelut pelattiin napakalla 2 x 20 min peliajalla ja ottelu aloitettiin aina puhtaalla jäällä. UK-Areenan yläparvella oli kussakin pelissä mukavasti yleisöä, vanhempia ja faneja, jotka antoivat tapahtumalle mukavan fiiliksen.
Näin PaVen pelit menivät
PaVe – LaVi/pun 4–3 (RL)
13 min 0–1
14 min 1–1 (Leevi Rissanen)
Tauko
21 min 2–1 (Leevi toistamiseen)
25 min 2–2
30 min 2–3
33 min 3–3 (Samppa Äikäs)
Rankkarit: PaVe 2, LaVi 1 – PaVe voittajaksi
LaVi/valk – PaVe 3–10
1 min 0–1 (Samppa)
7 min 1–1
15 min 1–2 (Leevi)
18 min 2–2
19 min 2–3 (Leevi)
Tauko
22 min 2–4 (Eemeli Metelisen kaukoveto upposi sisään)
27 min 2–5 (Leevi)
29 min 3–5
31 min 3–6 (Leevi)
33 min 3–7 (Lauri Rissanen nousi alakerrasta ratkaisijaksi)
33 min 3–8 (Samppa)
35 min 3–9 (Leevi)
38 min 3–10 (Samppa)
Näin kaksi voittoa toi PaVelle voiton turnauksessa, jonka jälkeen jaettiin palkinnot, ja – kyllä – niissä luki että ”Kaukalopallon SM-turnaus”. LaVin tavoitteena oli järjestää kansallinen nuorten (C-jun) turnaustapahtuma, mutta joukkueita ei tällä kertaa tullut riittävästi. Näin voidaan sanoa, että PaVe nappasi ”Kisapuiston mestaruuden”. Myös naapuriseura WiSu:a oli kyselty mukaan tapahtumaan, mutta nyt pelattiin vain LaVin ja PaVen voimin.
Otteluiden ratkettua turnauksen jury Janne Borgström ja Teppo Ryhänen palkitsivat turnauksen parhaana pelaajana PaVen Samppa Äikkään.
Voitto-ottelun jälkeen joukkueen toisena valmentajana ollut Juuso Kärmeniemi jutteli näin videokameralle:
Pokkarikuvia päivän peleistä:
-Bandytoimitus