P17: Kirivoitto Akilleksesta
Veiterän P17-joukkue jatkoi SM-sarjaansa keskiviikkoiltana Kisapuiston loistokuntoisella jäällä. Ottelu oli hieman kaksijakoinen: ekalla puolikkaalla Akilles istahti kuskinpaikalle, toisella puoliskolle tuli päättäväinen Veiterä, joka näytti että jääpallo on joukkuepeli.
Lähtöasetelma peliin oli selvä: Porvoon Akilles oli saapunut paikalle parhaalla miehistöllään, jossa erityisesti Aapo Pursio ja Akseli Laakkonen tiedettiin erittäin koviksi pelimiehiksi, jotka tahkoavat isoja minuutteja P21-sarjassa sekä ovat ottaneet ensipotkut jo aikuisten Bandyliigassa. Veiterä oli puolestaan avannut kauden hieman alavireisesti ja plakkarissa oli vasta voitto Wepareista ja mm. onneton vierastappio Olssille…
Ensimmäinen puolikas osoitti, että hyvällä peruspuolustamisella pärjätään myös. Akilles ei johtoasemasta huolimatta mitenkään erityisemmin hallinnut peliä vaan maalipaikat syntyivät harmillisista syöttöhasseista ja kulmureista.
Kotijoukkueen pelistä erottui pyrkimys yksinkertaiseen syöttöpeliin, jossa kaverille tarjottiin pallo viereen ja pyydettiin peliväline myös takaisin. Varsinkin Susanna Simola ja Samppa Äikäs ovat hiljalleen löytämässä keskinäistä ideaa hyökkäyspelaamiseen, jonka sinänsä ei tarvitse olla monimutkaista: yksinkertaisella syöttöpelillä avautuu hankalampikin puolustus. Myös P17-maajoukkueen leirityksessä olleen Veksti Tapanaisen vahva pallollinen peli alkaa tuottaa tulosta ja tilanteet päätyvät useimmiten maalilaukaukseen kuin muuten.
Aivan ensimmäisen puolikkaan lopussa nähtiin Petra Verheleltä melkoisen harvinaislaatuinen harhasyöttö suoraan Akilles-hyökkääjän lapaan. Petu puristi hampaat irvessä ja ns. ”takaruumis pitkällä” noin miljoonaa hyökkääjänä perään… Hetken näytti jo siltä, että valkopaita on kahden molari Niko Tanskasen kanssa ‒ vaan eipä: aivan viime hetkellä Petu sai napattua pallon puhtaasti pois porvoolaispojan lavasta ja siten pelasti tilanteen. Tämä puolustuspelaamisen mallisuoritus herätti joukkuetta toiselle jaksolle ja oli pelin momentum, jonka sanoma oli selvä: täydellisellä keskittymisellä ja kovalla yrittämisellä voimme voittaa pelin!
Päätuomari Sami Kaipian, joka sivumennen sanoen pärjäsi tänään hyvin kiihkeiden nuorisojääpalloilijoiden kanssa, viheltäessä toisen jakson alkaneeksi, alkoi tapahtua: puoliajalla valmentaja Eetu Snägä Nikkinen oli painottanut keskittymistä aina käsillä olevaan tilanteeseen. Tämä tepsi, ja kun Akilles tuli peliin ehkä hieman verkkarin vetoketjua hölläten, niin 63. minsan kohdalla Veiterä oli kirinyt jo tasoihin Susanna Simolan ja Samppa Äikkään maaleilla. Tämä nostatti henkeä myös puolustuslinjassa: sieltäpä ei enää tultukaan niin helposti läpi ja herrat Laakkonen ja Pursio löysivät itsensä pikemminkin jotain kulmalipun tienoolta kuin maalintekijätilastoista.
Samppa oli toisen puolikkaan aikana tehokas: kaikkiaan viisi maalia ja yksi maalisyöttö kertoo keskittymisen olleen täydellistä ja voittomaaliksi jäänyt rankkarikaan ei jännittänyt. Pallo varmasti yläkulmaa ja Killen-veskari Atte Sonntag ei ehtinyt torjuntaan mukaan.
Viimeisen vartin aikana jännitettiin sitä, että pääseekö Akilles vielä tasoihin. Lopulta 78. minuutin kohdalla Samppa ohitti Sonntagin jo kuudennen kerran ja tämän riitti lopputulokseksi: Veiterän pelintekijälle tehot 6+1, mutta huomattava on, että pisteitä merkittiin myös Susanna Simolalle, Anna Tiippanalle, Sofia Segermanille (joka oli tänään jäätävän hyvä!), Veikka Kotonevalle, molari Niko Tanskaselle ja Lauri Moisiolle. Akilleksesta toki erottui Akke L77kkonen, tehoilla 4+0.
Näin mentiin ‒ så var den historian:
1 min Akilles 0‒1, Akke Laakkonen kulmasta; Jesse Kilpiä tarjoili,
11 min Veiterä 1‒1, Samppa Äikäs Anna Tiippanan syötöstä,
23 min Akilles 1‒2, Akke hienon yksilösuorituksen tuloksena,
32 min Akilles 1‒3, Aapo Pursio kulmasta, Jesselle toinen syöttö,
35 min Akilles 1‒4, Akke ja Partik Meriaho haistelivat syöttövirheen alakerrassa,
Tauko.
51 min Veiterä 2‒4, Samppa pääsi läpiajoon Sofia Segermanin avauksesta,
53 min Veiterä 3‒4, Susanna Simola viimeisteli varmasti maalin Sampan syötöstä,
63 min Veiterä 4‒4, Samppa toi pelin tasoihin Veikka Kotonevan syöttämänä,
69 min Veiterä 5‒4, Samppa haisteli hyvin Akilles-puolustuksen ilmapallon, syöttö mv Niko Tanskaselle,
75 min Veiterä 6‒4, S17 pamautti rankkarista oikealle ylös,
75 min Akilles 6‒5, A77 toi Killenin peliin mukaan Niklas Tallqvistin esityöstä,
78 min Veiterä 7‒5, Samppa viimeisteli loppuluvut Lauri Moision syötöstä.
Kulmat: Veiterä 7, Akilles 15
Jäähyt: Veiterä: 3 x 10 min, Akilles 4 x 10 min
Päätuomari: Sami Kaipia
Veiterän valmentaja Nikkinen analyseerasi peliä tähän tapaan:
Veiterän P17-joukkueen matka jatkuu jo viikon kuluttua juuri Porvooseen, jossa on varmasti odotettavissa sisuuntunut kotijoukkue Akilles…
‒Bandytoimitus