Varkauden Kämärillä 15.1.2023 järjestetyssä U12SM-osaturnauksessa Veiterän joukkue jäi neljänneksi ylivoimaisen OLS:n voittaessa, kakkoseksi tuli vahva HIFK ja kolmoseksi Narukerä.

Pelipäivän sää poikkesi totaalisesti loppiaisen kotiturnauksen loistosta, kahdessa ekassa pelissä satoi vettä ja kahdessa viimeisessä märkää lunta.

Narukerä-peli olisi ollut voitettavissa maalipaikkojen perusteella mutta kun ei mennyt niin ei mennyt vaikka kuunneltiin Maradonan -86 biisiä. Kerä teki kaksi ja Veiterä nolla.

Toisessa pelissä pelaaminen oli parempaa, mutta OLS oli aivan liian kova. Tauolla OLS johti 4–0 lopputuloksen ollessa 7–1. Veiterän ainokaisen sivalsi Jere Vaittinen.

Hyvää ottelussa oli paljon. Maalivahti Minttu Kankaanpää venyi upeisiin torjuntoihin. Karvattiin rohkeasti ylhäältä ja oikeasti yritettiin pelata oman pelikirjan peliä. Mikkelissä joulukuun puolivälissä OLS voitti 13–0,  eli eteenpäin on menty. Toki meidän joukkueemme oli vähän Varkaudessa hieman eri kokoonpanolla ja osasyy tietysti oli olosuhteillakin.

Kolmas ja neljäs peli pelattiin putkeen viiden minuutin mehutauolla. HIFK-peli oli hyvä olosuhteiden huonotessa koko ajan. Tauolla johdettiin 4–2 mutta lopussa HIFK ajoi rinnalle ja maalilla ohitse. Tasuri olisi ollut ansaittu, mutta hieman nuhteita huonohkolle tuomarille. Yhden maaleista HIFK teki sen jälkeen kun pallo oli käynyt jo kerran päätyrajan ulkopuolella. Mutta on vain peliä.

Veiterän maalit sutivat Jere 2 sekä Eliel Pekkola, Pave Tolska ja Roope Lavikka 1 per peluri.

Loppujen patukoiden ja mehujen jälkeen hakemaan voittoa JPS:sta. Alku oli Veiterän ja päästiinkin Jeren vipillä johtoon. Sen jälkeen JPS survoi ja Veiterä puolusti sekä Minttu torjui.

JPS teki yhden ennen taukoa ja jatkoi painostamista. Mutta kun Jere sai yhden paikan eikä erehtynyt niin maali oli SE ISO MAALI. Jollakin tapaa käsittämätön temppu, mutta maali otettiin ilolla vastaan ja joukkue sai maalista sen viimeisen energiapiikin, mitä enää märässä puserossa jäljellä oli. Roope pääsi tekemään Elielin syötöstä tilanteeksi 3–1.

Loppu taisteltiin olosuhteiden ollessa jo aikamoisen huonot jääpallon peluulle. Voitto tuli ja se oli hieno venyminen!

Veiterän tsemppariksi valittiin maalivahti-Minttu. Veiterän paras pelaaja oli Jere. Jonne Rikkinen oli vahva kunnes sai HIFK-pelin lopussa puujalan eikä pelannut enää JPS-peliä.

Muu joukkue oli sitten tasainen. Joukkueessa pelasivat Teemu Haimila, Jere Vaittinen, Roope Lavikka, Jonne Rikkinen, Pave Tolska, Arttu Lankinen, Asla Mihl ja maalivahti Minttu Kankaanpää.

Lopputurnausta silmällä pitäen OLS antoi – tai jatkoi – myrskyvaroitusta. Joku oli jo ennen kautta jakamassa Veiterälle kultamitalit, mutta pelin pitää parantua kovasti ennen Jyväskylän maaliskuun alun lopputurnauskoitoksia.

Tottakai Veiterän nyt poissaolleet ykköstykit tuovat ruutia, mutta OLS:n joukkueen leveys, taitotaso ja luisteluvauhti ovat pelottavan hyvällä tasolla.

Lauantaina käytännössä sama joukkue suuntaa Porvoon Pallokentälle ja saa vastaansa Akilleksen, Botnian, HIFK:n ja Vestan.

Peli on parasta!

 

*  *  *

 

Recent Comments

Ei kommentteja.
Viimeisimmät kommentit