Savitaipaleen jäähallissa pelattiin neljän joukkueen U14-pelitällit su 25.9. Veiterän vieraaksi saapuivat Kampparit, JPS ja WP 35.
Ensimmäisessä pelissä Veiterä sai vastaansa Kampparit, joka jäi noin 45 minuutin mittaisessa pelissä vastaantulijaksi.
Veiterä takoi taululle selvät voittolukemat vaikkakin joukkuepeliin jäi paljon toivomisen varaa.
Ravintola Sahramissa nautitun lounaan jälkeen vastustajaksi tuli ennakkoon kovin eli WP 35. Pelistä tuli samankaltainen maali-ilottelu – tosin sillä erotuksella, että Veiterä oli pelissä takaa-ajajana.
Veiterä puski Wepareiden puolustussumppuun, ei syötellyt, ja pelistä tuli todella vaikea. WP 35 katkoi hyökkäykset ja iski Veiterän ylihyökkäämisen vuoksi läpiajoista maalit.
Onneksi ottelun viimeisellä kympillä joukkueen kikkasepot ryhdistäytyivät ja toivat ensin pelin tasoihin ja lopuksi parin maalin voittoon 16–14. Jälleen kerran joukkuepelaaminen oli pääosin hyvin murheellista katseltavaa.
Viimeiseen peliin vastustajan kenttäpäätyyn luisteli JPS:n punanutut. JPS livahti 0–1 johtoon, mutta sen jälkeen Veiterä vei peliä ja teki jälleen paljon maaleja vaikka JPS:n veskari oli todella hyvä.
Tähän kohtaan mainittakoon, että tässä ottelussa maaleina oli JPS:n huollon mukanaan tuomat koottavat U12-maalit, joten lätkäsumppuihin ei tarvinnut palloa uittaa.
Niin, pelin voittajasta ei ollut epäselvyyttä, voiton vei Veiterä.
Pelitällit motivoivat treeniin
Pelitällit oli hieno tapahtuma – pelaaminen on paljon parempaa ja mukavampaa kuin harjoituksissa keilojen kiertäminen. Kaikki paikalla olleet joukkueet antoivat vahvan peukun tapahtumalle.
Kun muutama vuosi sitten pelejä aloitettiin niin Kamppareiden kumelat, hyväriset ja nissiset veivät tuolloin Veiterää ”kuusnolla”.
Nyt asetelma on hieman vaihtunut vaikkakin pelit ovat täysin erilaisia sitten isolla jäällä, jossa luomujääpalloilijat ovat parhaimmillaan pitkine terineen.
Veiterässä onnistujia olivat alakerran ja välillä ylimmät liberot Ville-Veikko Hietamies ja Vili Mielonen. Kikkasepät Otso Toivanen ja Oula Mihl heittivät sitten omaa showtaan, josta ei sen enempää.
Omalla tasollaan pelasivat Tuomas Haimila, Veeti Keskitalo, Nikita Osipov, Jonne Rikkinen ja Paavo Tolska. Maalissa oli Wiipurin Susien nutusta ’try in-sopparilla’ Minttu Kankaanpää, joka teki hienoja torjuntoja jääden usein varsin yksin poikien hyökätessä liian innokkaasti. Veiterän joukkueesta neljä mahtuu vielä U12-joukkueeseen ja viisi ovat virallisesti U14-rosteria.
Peli on parasta.
* * *