U18 avasi SM-sarjan hienolla voitolla Porissa

Veiterän U18 aloitti SM-sarjakautensa upeasti sunnuntaina Porin Narukerän vieraana ottamalla puhtaan 0-4 (0-2) voiton ehjällä koko joukkueen yhtenäisellä esityksellä.

Matkaan lähdettiin lauantaina puoliltapäivin Kisapuistosta ja perillä oltiin siten jo hyvissä ajoin illalla. Iltalenkin ja palaverin jälkeen jäi vielä hieman vapaa-aikaakin ennen nukkumaanmenoa.

Aamukävelyn ja -palan päälle ehdittiin vähän lepäillä ennen palaveria ja lounasta. Sitten lähdettiinkin jo kohti Amiko-areenaa. Ottelu alkoi vasta klo 16 edeltävän Bandyliigamatsin takia.

Valmistautuminen otteluun vaikutti hyvältä ja heti pelin alusta lähtien Veiterän joukkue oli matsin sykkeessä täysillä mukana. Peli eteni tasaisena ja vauhdikkaana, molemmilla oli omat tilaisuutensa maalintekoon. 13. minuutin kohdalla Veiterä sitten onnistui: hienon syöttökuvion viimeisteli Kasperi Savolainen, tilanne 0-1.

Narukerä oli jatkuvasti vaarallinen, mutta Veiterän uhrautuva ja taisteleva puolustus onnistui estämään porilaisten aikeet. Ja viimeisenä lukkona Veiterän maalissa oli loistavan ottelun pelannut Aaro Heimala.

Veiteräkin rakensi mallikkaita hyökkäyksiä Niilo Puhakaisen ja Paavo Simpuran johdolla. 37. minuuttia oli kulunut, kun tämä tutkapari onnistui iskemään Veiterälle jo 0-2 -johtomaalin.

Toisella puoliajalla Narukerä jatkoi painostustaan, mutta Veiterän karvaus- ja puolustuspeli toimi mainiosti. Ja pelikellon näyttäessä 72 min. Paavo Simpuran hirmuinen tykitys venytti maaliverkkoa. Veiterä siirtyi jo hieman ratkaisevan tuntuisesti 0-3 -johtoon.

Tämän jälkeen Kerän paras ote alkoi hiipua ja Paavo Simpura pääsi vielä Aaro Heimalan pitkän heiton jälkeen kaunistelemaan loppunumeroiksi 0-4.

Veiterän joukkueen esitys oli tosiaan jopa yllättävän vahva ja kypsä. Narukerä tarjosi kovan vastuksen. Ottelu olisi voinut saada toisenlaisenkin suunnan, jos kotijoukkua olisi onnistunut avausjakson hyvistä tilanteistaan.

Veiterän joukkueesta on vaikea nostaa ketään erityisesti esiin, koko porukka suoriutui hienosti. Mainittakoon kuitenkin vasta 12-vuotiaan Jonne Rikkisen rohkea pelaaminen kovassa ottelussa. Joukkue valitsi ottelun arvokkaimmaksi pelaajaksi maalivahti Aaro Heimalan.

Ottelupöytis