Veiterä ronskiin voittoon Porissa, myös P21 voittoon

Bandyliigassa yllätysvalmiiksi ja suht varmaksi pleijarijoukkueeksi uumoiltu Narukerä jäi tänään Porissa Veiterä-nimisen jyrän alle. Edes kova puolustaminen ei auttanut, pelin jälkeen taululla olivat numerot 1‒14.

”Olihan tämä meiltä vahva esitys. Pallollinen pelimme on tällä hetkellä sellaisella tasolla, että meitä vastaan on vaikea pelata”, kertoili tyytyväisen oloinen joujo Lare Segerman kotimatkan jo koittaessa.

Veiterän pelin avain on luistelu- ja pelinopeus, joka on myrkkyä muille. Porissa Narukerä oli valmistautunut puolustusvoittoiseen peliin ja numeroiden valossa pakittaminen piti porilaiset pelissä mukana, puoliaikaa mentiin viettämään numeroissa 1‒4.

”Oli ehkä niin, että Kerä ei päässyt paljoa puolikenttää pidemmälle. Meidän koko kentän puolustus pelasi tänään hyvin ja pallon hallinta oli meillä pitkiä jaksoja. Myös erikoistilanteet tuottivat tärkeällä hetkellä tulosta ja peli oli hyvin paketissa”, Segerman kertasi päivän tapahtumia.

Kaikkiaan Veiterä osoitti, että pelinopeus, syöttöpeli ja pelin levittäminen laidoille puhkoo kovemmankin sumpun. Vielä kun tähän lisätään onnistuminen maalinteossa, niin tulos on kova. Tero Liimatainen jatkoi vahvoja otteita tehden pelissä viisi maalia. Tepi pitää vakuuttavalla tavalla tehopörssin ykkössijaa numeroilla 26+11, toisena tehopörssissä on Veiterän syöttökone Eetu Peuhkuri (11+21).

Liimataiselle tärkeää tulitukea antoivat tänään Eetu Peuhkuri, Aksi Seppänen, Emppu Fedorov ja Ere Verhelä kahdella ja Vallu Hauska yhdellä häkillä. Todettakoon, tehtyjen kaappien lisäksi Eetu syötti neljä, Aksi kolme ja Tepinkin kolme osumaa. Tomi Hauskalle kirjattiin kaksi syöttöä, Janne Hauskalle ja Ere Verhelälle yhdet ‒ laajuutta siis löytyy koko ryhmästä.

 

Veiterän Tero Liimatainen johtaa tehopörssiä kauden puolivälin krouvissa. Tässä Tepi karkaamassa HIFK-puolustukselta, taustalla Erik Hörhammer (kuva: Patric Huittinen/VMH).

Porin pelin ottelupöytäkirjaan tästä

Veiterän pelit jatkuvat tulevana viikonloppuna la 13.1. ja su 14.1. kotikentällä Kisapuistossa, jossa kohdataan pohjoisen joukkueet LRK Tornio ja OLS. Lauantain 13.1. tapahtuma on Perheottelu, jossa alle 15-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi ja aikuiset lasten lipun hinnalla sisään (5 euroa). Tapahtumassa on mukaan EeKoo sekä erityisohjelmaa lapsille.

Myös P21 osoitti vahvuutensa

Lisäksi on syytä mainita, että hyvät alkutahdit Veiterän esitykselle nähtiin jo aamupäivällä, kuin Veiterän P21 nuiji Narukerän Nuorten Bandyliigassa numeroin 0‒10. Tehopelaajana hääri Kalle Pesonen, jolle merkittiin kolme maalia ja yksi maalisyöttö. Muut onnistujat olivat mv Jere Oravuo pitäen nollat sekä Joel Reponen (2+1), Kerkko Äikäs (1+1), Tuukka Loikkanen (1+1), Jaakko Kyllönen (1+0), Matias Lehtonen (1+2), Pyry Kunnas (0+2) sekä avausmaalin P21-sarjassa tehnyt Niklas Kiiski (1+0).

P21-pelin tilastot tästä

P21:sen pelit jatkuvat tammikuun lopussa, kun sunnuntaina 21.1. Kisapuistoon saapuu vieraaksi WP 35 Varkaudesta ja maanantai-illaksi 22.1. Kampparit Mikkelistä.

Bandytoimitus