Veiterän Veteraanijoukkue pelasi kaksi tiukkaa ottelua Uljanovskissa kuluneen viikonvaihteen aikana. Tässä pieni raportti.

Perjantaina Veiterän Veteraanit kohtasivat paikallisen Volgan joukkueen. Uljanovskista tihkuneiden tietojen mukaan ottelu oli hyvin jännittävä ja tiukka – kuten voi loppunumeroista päätellä: Veiterä voitti ottelun 6-5.

Lauantaina kohdattiin Volgan joukkue uudelleen ja joukkueen valmentajana matkassa ollut Lauri Segerman kertoi ottelusta seuraavasti:

”Meidän pelillinen esitys parani koko ajan. Saimme vielä paremmin palloa liikkeessä olevalle pelaajalle ja vaikka loppuluvut olivat nyt toisinpäin, 5-4 isännille, niin voimme kyllä olla tyytyväinen esitykseemme.”

”Onhan täällä olosuhteet kohdillaan. Ennen meidän peliä hallin jäällä oli kymmeniä nuoria harjoittelemassa – samaan aikaan koto-Suomessa pannaan tekojäät kiinni ja aletaan viettää kesää…”, Segerman kertoi matkakokemuksia.

”Meillä on ollut täällä muutama uusi Veteraani-pelaaja matkassa: Malisen Jarkki, Summasen Matero ja Piiroisen Teuski ovat sopineet hyvin ryhmään  ja kantaneet hienosti Veiterän vihreää Veteraani-paitaa”, kertoi Segerman.

Veteraani kiirehtivät Uljasta kohti kotimaata ja pyrkivät ehtimään kannustamaan P17-nuoria sunnuntai-illan finaaliin.

Veter-2016-Ulja

-Bandytoimitus

Recent Comments

Ei kommentteja.
Viimeisimmät kommentit