U14 Viitaniemessä kolmen pelin päivässä
Viitaniemen tekojäällä 9.12.2023 vallitsi noin 10 asteen pakkanen, kun Veiterä U14 pelasi kolmen turnauspelin päivän osana ikäluokan Itä/Pohjoinen -lohkoa.
Ensimmäisessä pelissä Veiterä lähti kaatamaan OLS keltaista. Pelin ensimmäinen puolisko oli täysin Veiterän hallussa. Pelin 26. minuutilla tilanne oli 0–11 Veiterälle. Jakson loppuun Veiterä teki yhden ja OLS kaksi niin tauolle tilanteessa 2–12.
Toisella puoliskolla tapahtui ”se hyvin tuttu temppu”: Veiterä hyökkäsi muttei muistanut enää puolustaa, ja toisaalta ei tehnyt hyökkäyksistä maalejakaan. Niinpä OLS ajoi pikku hiljaa Veiterän etumatkaa kiinni ja pelin 51. minuutilla tilanne oli enää 9–13 Veiterälle. Selvästä sulamisesta voidaan siis puhua.
Valmennus otti aikalisän ja herätteli joukkuetta, ettei nyt missata peliä viimeisen kympin aikana. Onneksi heti aikalisän jälkeen Vili Mielonen teki hienon maalin ja osaltaan OLS:n nousu pysähtyi tuohon maaliin. Veiterän maalisepot olivat: Otso Toivanen 5, Vili Mielonen 3, Eliel Pekkola 3, Jonne Rikkinen 2 sekä Roope Lavikka ja Asla Mihl 1 poikaan. OLS:n paras oli luisteluvoimainen Aleksi Kaijalainen 7 rysällä.
Lounaslasagnen jälkeen vastaan asettui OLS Sininen eli oululaisten haastejoukkue. Ennen peliä oli sovittu, että Veiterää vastaan saa pelata OLS:n kärkiukot ja peliaika oli kymppi vähemmän eli 2 x 25 min. Mutta OLS:n kärkipojat eivät käyneet kun muutaman vaihdon ja jättivät pelikentän muille. Veiterä veikin sitten peliä melko helposti, vauhdin ollessa sellaista leppoisaa läpsyttelyä. Veiterän hahmo oli Veeti Keskitalo 6 maalilla. Hienoin maali syntyi Veetin vetäessä oikeaoppisen swingin kaaren takaa pallon verran yläputken alle. Maali oli sellainen, että Veiterä harvoin niitä tekee. Muut rysäukot olivat Otso 4, Topias Leminen 2, Vili 2, Eliel 2 sekä Asla 1 ja Roope 1.
Huipennus JPS:ä vastaan
Illan viimeiseen peliin lähdettiin mielenkiintoisista ennakkoasetelmista: JPS oli voittanut kotonaan Kampparit ja Veiterä myöskin kaatoi kotonaan Kampit. Olosuhteet olivat lähes ihanteelliset, vähän kylmät, mutta tasapuoliset molemmille, peliaika taas vakio 2 x 30 min. JPS marssitti jäälle tasaisen joukkueen parilla kolmella vauhtikoneella – Veiterä pyrki panostamaan tiiviiseen ja yhtenäiseen pelaamiseen.
Pelistä muodostui todellinen trilleri ja yksi historian tasaisin valmennuksen näkemä Veiterän vääntö. Maaleja syntyi puolin ja toisin. JPS johti peliä ekalla puolikkaalla kerran, 4–3 (16. min kohdalla). Veiterä johti ottelua parhaimmillaan kahdella maalilla 6–8 (42. min). Taukotulos oli Veiterälle 5–6. Veiterällä oli enemmän maalipaikkoja mutta, JPS:n erinomainen – ellei jopa superhyvä – veskari Onni Siitonen oli todella varmalla pelipäällä torjuen mm. Vilin varman maalipaikan vilimäisen hienon nousun päätteeksi.
Pelin ollessa 46 minuutilla JPS tasoitti ottelun tilanteeseen 8–8. Sen jälkeen Veiterästä valtaisan, ellei jopa käsittämättömän pelin pelannut Otso Toivanen näytti, mitä tarkoittaa asenne ja maalinälkä, Otso näytti myös takakarvauksen merkityksen sekä lukuisia kikkojaan. Otso teki 2 maalia, mutta JPS kiri kuitenkin tasoihin.
Otso oli päättänyt voittaa matsin ja kikkasi itsensä kaaren sisään, jolloin JPS oli pakotettu rikkomaan, tilanteessa Otso sai pallon maaliin, mutta tuomari oli ehtinyt viheltää pelin poikki eikä Otson pelin kahdeksatta maalia päästy tuulettamaan. Tuomari myönsi virheensä, ja pallo pilkulle Otsoa kohtaan tehdystä rikkeestä. Jonne Rikkinen kesti paineet ja veti määrämittaisen maalin oikeaan reunaan. Pelikellossa oli tuolloin 60 minuuttia.
Peli ei kuitenkaan ollut vielä ohi. Ajassa 60+2 JPS nousi maalintekopaikkaan ja Otso takakarvasi itselleen 6 minuutin jäähyn. Tilanteessa JPS:n pelaaja huitaisi kuitenkin Otsoa 10 minuutin jäähyn arvoisesti. Heti kohta tämän tilanteen jälkeen tuomari vihelsi pelin poikki ja Veiterä oli pystynyt voittamaan JPS:n lukemin 10–11.
Pelin ykköstähdestä ei ollut epäselvyyttä. Todellakin kikkataituri Otso Toivanen pelasi itsensä jälleen kerran kategoriaan AKP eli ”Aivan-Käsittämätön-Peluri”.
Pelissä Otso teki raivokkaasti töitä molempiin suuntiin, ja ennen kaikkea se maalinteon nälkä ja se asenne, se voittamisen halu! Joku viisas joskus sanoi, ettei asennetta voi ostaa, kun taas montaa muuta asiaa voi harjoitella ja olla aina piirun verran parempi. Ja totta kai, huipulle on vain yksi tie ja se on pitkäjänteinen harjoittelu sekä pelaaminen. Pelaamaan oppii pelaamalla.
Otsoa tuki erinomaisesti Vili Mielonen, jolle olisi suonut tilastoihin pari paunaa lisää, Vili sipaisi pelissä yhden maalin. Koko joukkue pelasi hyvän pelin. Vilin lisäksi maininnan ansaitsevat Jonne Rikkinen ja päivän parhaan pelin pelannut Topias Leminen sekä Eliel Pekkola, joka venytti verkkoa kaksi kertaa. Myös maalivahti Heppu Iitiä oli päivän peleissä Veiterän parhaimmistoa.
Niinhän se menee: kokoa itsellesi tasainen hyvä joukkue ja kiillota kärkeä parilla kolmella loisteliaalla yksilöllä, jotka kykenevät maalintekoon ja ratkaisuihin.
Pelin jälkeen JPS:n pelaaja, joka oli rikkonut pelin lopussa Otsoa, osoitti todellista Fair Play -henkeä saapumalla Veiterän koppiin pahoitellen Otsoon kohdistunutta mailan huitaisuaan. Kentällä voidaan olla vihollisia, pelin jälkeen ollaan taas pelikavereita.
Voiton arvoa nosti vielä se, että tilastoista havaittiin, että JPS:n erinomainen maalivahti sekä ehkä paras kenttäpelaaja oli Y-luvan omaavia pelimiehen alkuja.
Paluumatka sujui mukavasti Rapin bussilla naurun raikaessa. U14-joukkue saalisti kolmesta pelistä kolme voittoa, joten todellakin oli syytä riemuun. Peli on parasta!
* * *