U18 kärsi tappion kotiavauksessaan
Veiterän U18-joukkue avasi lauantai-iltana SM-sarjan kotiottelunsa tappiollisesti, kun Helsingin yhdistelmäjoukkue vei pisteet pääkaupunkiin numeroin 4-10 (2-3).
Ottelu alkoi Helsingin vahvalla otteella ja 4. minuutin kohdalla syntyi kulmasta avausmaali vieraille 0-1. Tämän jälkeenkin pelin painopiste oli enemmän Veiterän kenttäpuoliskolla ja kun aikaa oli kulunut 12 minuuttia, helsinkiläiset siirtyivät jo 0-2 johtoon.
Vähitellen myös Veiterä pääsi paremmin vauhtiin ja rakensi ajoittain hyviä hyökkäyksiä. Niiden ansiosta tuli kulmalyöntejä, jotka Veiterä hyödynsi hienosti: ensin 25. minuutilla Paavo Simpura ja sitten 30. minuutilla Elias Hentunen onnistuivat lyönneillään tasoittamaan ottelun lukemiin 2-2.
Harmillisesti Veiterän pienen uinahduksen seurauksena stadilaisten maalitykki Aaro Kivenjuuri pääsi purjehtimaan läpi tehden taukonumeroiksi 2-3 vieraille.
Lisäksi jakson loppupuolella Paavo Simpura sai kovan tällin polveensa väärän taklauksen seurauksena, eikä pystynyt enää jatkamaan ottelua. Myös Iivari Metelinen joutui jättämään pelin kesken.
Toisen puoliajan alku oli Veiterältä huono. Karvaus- ja puolustuspeli ei toiminut, vaan Helsinki pääsi vyöryttämään jatkuvasti vaarallisia hyökkäyksiään Veiterän maalille. 56. minuutin kohdalla tulostaululla oli jo lukemat 2-6.
Tässä vaiheessa kotijoukkue otti aikalisän ja muutti hieman taktiikkaa, mutta pelin kulku ei siitä heti muuttunut. Helsinki iski 2 lisämaalia ja ratkaisi ottelun jo puoli tuntia ennen loppua.
Pelin viimeisen puolituntisen aikana Veiterä sai kuitenkin hyvän otteen ja loppuaika pelattiin varsin tasaisesti molempien onnistuessa kahdesti maalinteossa. Veiterän molemmat maalit viimeisteli jälleen mainion ottelun pelannut Viljami Björn. Loppunumerot Kisapuistossa siis 4-10.
Veiterällä oli ajoittain suuria vaikeuksia karvaus- ja puolustuspelin toteuttamisessa, mutta paljon hyvääkin pelistä löytyi. Valitettavasti huono 20 minuutin jakso toisen puoliajan alussa ratkaisi ottelun. Vastustajat ovat tässä sarjassa sen verran laadukkaita, että koko 90 minuuttia pitäisi pystyä pelaamaan hyvällä tasolla.
Veiterän U18-joukkue on osoittanut kolmessa ensimmäisessä sarjamatsissaan pystyvänsä haastamaan kovat vastustajansa. Lisäksi yritys ja taistelutahto on säilynyt peleissä loppuun asti. Se on erittäin positiivinen asia.
Mainittakoon tällä kertaa Veiterän joukkueesta paluun jääpallokentille tehnyt taitava keskikentän työmyyrä Aake Riikkinen, jonka raju uurastus molempiin suuntiin on esimerkillistä. Myös Aatu Streng pelasi taas hyvin ja teki muutaman todella vauhdikkaan nousun puolustuksesta hyökkäyksiä rakentamaan.