Veiterä osoitti vahvuutensa ja piti ennakkosuosikin aseman Suomen Cupin finaalissa. JPS kaatui selvin numeroin 8‒2 (5‒1). Yli 1400 katsojaa näkivät […]
Veiterän P17-joukkue jatkoi SM-sarjaansa keskiviikkoiltana Kisapuiston loistokuntoisella jäällä. Ottelu oli hieman kaksijakoinen: ekalla puolikkaalla Akilles istahti kuskinpaikalle, toisella puoliskolle tuli […]
Veiterä palasi voittojen tielle Tapaninpäivän Kampparit-derbyssä. Ilahduttavan monilukuinen kotiyleisö jaksoi kannustaa vihreäpaidat voittoon loistavassa säässä pelatussa ottelussa. Kampparit lähti peliin […]
Joulua ennen pelatussa Veiterän ja Akilleksen BL-ottelussa päätuomari Antti Malaskan kypärään kiinnitettiin kamera ja tallenteesta onkin kiertänyt filmiä Facebookin puolella. […]
Veiterä P11 juhlisti Joulun alkua ja jääpallokauden ensimmäistä puolikasta(syys-marraskuu) lauantaina 23.12 harjoitusten yhteydessä   Ennen palkitsimisia ja joululoman alkamisen juhlistamista […]
Jääpallon MM-kisajoukkueen tarkkailuryhmä on julkaistu männäviikolla. Kuten tarkkaavaisimmat ovat huomanneet, niin listalla on kolme pelaajaa Veiterästä. Hyvät otteet Bandyliigassa on […]
Veiterän Luistelu- ja jääpallokoulu 2018 Kouluun voi tulla mukaan pitkin talvea, joten jos naapurissa on vielä luistelusta ja jääpallosta kiinnostuneita […]
Veiterän ja tukholmalaisen Hammarby Bandyn välinen yhteistyösopimus ottaa ensimmäiset käytännöt askeleet, kun seurat järjestävät yhteisen bandy-päivän Zinkensdammilla, Hammarbyn kotiareenalla lauantaina […]
Nuorten Bandyliigan kärkiottelussa kohtasivat tämän ikäluokan ikimenestyjä JPS ja Veiterä. Kisapuiston tummuvassa illassa nähtiin vauhdikas liigaottelu, josta ei tunteita puuttunut. […]
Lauantaina vieraaksi saapunut JPS Jyväskylästä voitti selvästi. Mikään ei auttanut: Tuukka Ässämäki ja Jere Lassila pitivät Veiterä-puolustusta pilkkanaan. P17: Veiterä […]

Recent Comments

Ei kommentteja.
Viimeisimmät kommentit
    Veiterä - Jääpalloseura Lappeenranta
    Evästeasetukset

    Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.